Martha Wainwright on draamakuningatar. Temperamentti on veressä. Wainwrightin ensimmäinen huomiota herättänyt kappale oli nimeltään Bloody Mother Fucking Asshole. Laulu kertoo Marthan isästä Loudon Wainwrightista, Grammy-palkitusta folk-muusikosta ja sivuroolien elokuvanäyttelijästä. Isoveli Rufus on tehnyt kiusallisen tunnustuksellisilla sateenkaarimusikaaleilla itsestään palvotun gay-ikonin.
Kolmannella studioalbumillaan Martha Wainwright pui elämän muutoskohtia, syntymistä, sitoutumista ja kuolemaa. Impulssin tälle ovat antaneet tuore avioliitto, hänen keskosena syntyneen lapsensa kamppailu henkiinjäämisestä sekä äitinsä folkmuusikko Kate McGarriglen kuolema.
Levyllä Wainwright haluaa jakaa yksityiselämänsä ja suorastaan viettelee kuuntelijaa tulemaan iholle. Laulaja eläytyy vahvasti kappaleiden vietäväksi ja luo tulkintaan jännitettä teatraalisilla pysäytyksillä ja erikoisella tremolollaan. Liikuttumista on vaikea välttää, kun hän antautuu äitinsä kirjoittaman Proserpinan ääreen. Patti Smith -tyylisellä I’m Sorrylla tuore perheenäiti sovittelee onnistuneesti perheriitaa. Kaunis triphop-soul Some People lukeutuu myös huippuhetkiin.
Tuottajana toiminut Cibo Matto -yhtyeen Yuka Honda on luonut levylle monipuolisen ja modernin soinnin ja saanut studioon huippumiehiä. Wilcon Nels Cline kitaroi tyylikkään maltillisesti useimmilla raidoilla. Bassossa vierailee Sean Lennon. Tunnelmaa keventämään laitetut Radio Star ja Shania Twainilta kuulostava I Wanna Make An Arrest ovat tarkoituksessaan teennäisiä.
