Keskiuusmaalaisessa Mäntsälän kunnassa on vajaat 20 000 asukasta. New Yorkin Brooklyn puolestaan majoittaa noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Vaan vähänpä on moisella seikalla merkitystä, sillä ensin mainitusta ponnistava Mesmer voisi kipakan, sattumapitoisen ja sähisevän sointinsa perusteella viihtyä jossain Williamsburgin sottaisessa treenikämpässä. Mitä nyt laulaja-kitaristi Miki Brunoun aksentillinen laulanta ilmiantaa porukan.
Mesmerin fuusiorock kuulostaa parhaimmillaan kurantilta, arvaamattomalta ja jännittävältäkin. Mesmer on sinne tänne yhtäkkisesti leimahtavia riffejä, ajoittaisia punkhenkisiä irtiottoja, krautrockpyörteitä ja jopa tinkimättömän introverttia dronekitarointia, ja näkemyksellisen ryhmän kolmas kokopitkä uutterasti eri suuntiin versova taidonnäyte, jota kuitenkin vaivaa tietty kahtalaisuus: levyn helpommin sulateltavien klönttien poisjättö olisi saattanut kultivoida levyä entisestään.
Toisaalta turha konseptuaalisuus tai avantgardistien leukapartoja värisyttävä akateemisuus ei kenties oikein pukisi Mesmeriä. Kyse on kuitenkin mäntsäläläisistä.