MICKEY AND THE STUDENTS: Some People

Arvio julkaistu Soundissa 10/2009.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Criminals Rule -debyytille (2008) jatkoa tehnyt kuopiolaisyhtye Mickey And The Students vaikuttaa nimestään huolimatta koostuvan varsin varttuneista herroista. Elämän suhteen bändin jäsenet näyttävät korkeintaan ikuisilta opiskelijoilta ja Some People -albumia tehtäessäkin oppikirjat tuntuvat olleen kiitettävän kaukana.

Arvio

MICKEY AND THE STUDENTS
Some People
MuFarang

Criminals Rule -debyytille (2008) jatkoa tehnyt kuopiolaisyhtye Mickey And The Students vaikuttaa nimestään huolimatta koostuvan varsin varttuneista herroista. Elämän suhteen bändin jäsenet näyttävät korkeintaan ikuisilta opiskelijoilta ja Some People -albumia tehtäessäkin oppikirjat tuntuvat olleen kiitettävän kaukana. Useaan otteeseen erehdyttävästi varhaisen The Stoogesin aikaiselta Iggy Popilta kuulostavan Mickey Stonen rinnalla levyn kantava voima on vastikään omankin albuminsa julkaissut kitaristi-kosketinsoittaja Dave Forestfield eli savolaisemmin Tatu Metsäpelto.

Some People on albumi, joka ei ole koskaan kuullutkaan korrektiudesta. Nelikko vyöryttää levottomia biisejään punkin sukuisella röyhkeydellä saaden tulokseksi rujoa, epäsulavaa ja parhaimmillaan todella törkyistä bluesrock­mutaatiota. Yhtyeen luolamiesmäisyys huipentuu osin princemäisellä falsetilla laulettuun ja saksofoneineen James White & The Blacksin funkista muistuttavaan 15-minuuttiseen Gimme Gimme Songiin.

Some People on albumi, jolla laulu ja soitto tuntuvat paikoitellen menevän sinne tänne – ja silti koko ajan juuri oikeaan suuntaan.

Lisää luettavaa