MINISTRY: Animositisomina

Animositisomina kuulostaa hyvin paljon siltä kuin odotinkin; auringonpaistetta on Al Jourgensenin joukkiolta turha odottaa tälläkään kertaa. Raskaat kitarat sylkevät sarjatulta metallisen rumpubeatin tykittäessä paikoitellen melko kimuranttejakin kuvioita. Poikkeuksellisista jaoista huolimatta toiminta ei kuitenkaan hyydy pikkunäppäryyteen vaan pikemminkin erottaa Ministryn lajitovereistaan alleviivaamattomassa kekseliäisyydessä.

Levyn kolme ensimmäistä raitaa Animosity, Unsung sekä Piss ovat selvästikin tämän kekseliäisyyden tuotteita. Jourgensenin keskivertoa synkemmissä aivosoluissa yhdistyy industrial-mättö, metalli, punk sekä hardcore vailla sen isompia painotteita yhdenkään yksittäisen raaka-aineen suuntaan.

Puolivälin koitettua alkavat kuitenkin kuulijan korvat jo turtua; tyylilajin perustuessa ilkeästi pureviin riffeihin, lähes sotilaalliseen toistoon ja pahasti äksyilevään lauluun, alkaa myös Animositisomina puuduttaa ennen pitkää. Vähänkään aggressiivisemmassa mielentilassa 54 minuuttia puhdasta paahtoa voisi mennäkin mutta uskoisin silti keskivertokuulijan ohittavan esimerkiksi levyn päättävän, yhdeksänminuuttisen Leper-instrumentaalin. Myöskään uusia Jesus Built My Hot Rodeja ei tältä levyltä löydy.

Muistetaan kuitenkin se, ettei Jourgensen ole koskaan keskivertokuulijaa yrittänytkään miellyttää. Ministry hakee lajissaan edelleen vertaistaan, Animositisomina ei vain lukeudu Ministryn A-kategoriaan.