MINISTRY: Rio Grande Blood

Arvio julkaistu Soundissa 05/2006.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Vasta hetki sitten ilmestyi Revolting Cocksin viriili comeback-levy ja heti perään pukataan pääministeriön albumi. Onkohan julkaisuaan odottamassa vielä 1000 Homo DJ'sin levy vai joko Al Jourgensenin pahimmat patoumat on saatu pois alta?

Arvio

MINISTRY
Rio Grande Blood
13th Planet

Vasta hetki sitten ilmestyi Revolting Cocksin viriili comeback-levy ja heti perään pukataan pääministeriön albumi. Onkohan julkaisuaan odottamassa vielä 1000 Homo DJ’sin levy vai joko Al Jourgensenin pahimmat patoumat on saatu pois alta?

Väsähtäneen Dark Side Of The Spoonin (1999) jälkeen ei Ministryn albumeihin ole ollut tarvetta tarttua, mutta Rio Grande Blood kaikkine puutteineenkin muistuttaa bändin ylivoimaisuudesta alallaan. Varmemmaksi vakuudeksi liikkeellä ollaan raskaammalla kalustolla kuin aikoihin. Slayer-riffit viuhuvat ja vinkuvat kuin luodit Persianlahdella, josta Rio Grande Bloodista onkin kyse.

Levy on peittelemätön teema-albumi George W. Bushin tekemisistä ja sanomisista. Aihe on etenkin amerikkalaisessa vaihtoehtomusiikissa käsitelty niin loppuun, ettei siitä ole enää konkreettista hyötyä edes informaationlevitysmielessä. Jourgensenille pojot kuitenkin siitä, että aihetta käsitellään reippaasti keskivertoa anarkistisemmin. Albumi on täynnään Bushin puheista saksittuja pätkiä niin, että miehen olisi voinut kreditoida vierailevaksi solistiksi.

Killing Joken Paul Raven sekä Prongissa mainetta niittänyt Tommy Victor ovat Jourgensenin rinnalla isossa roolissa vanhan koulukunnan teollisuusmetelöinnin työnjohtajina.

Lisää luettavaa