MINISTRY: Sphinctour

Arvio julkaistu Soundissa 03/2002.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Sphinctour on ensimmäinen julkaisu Ministryn uudelle levy-yhtiölle Sanctuarylle ja sen alamerkille Mayanille.

Arvio

MINISTRY
Sphinctour
MaYan

Sphinctour on ensimmäinen julkaisu Ministryn uudelle levy-yhtiölle Sanctuarylle ja sen alamerkille Mayanille. Yleensä yhtyeiden vanhat levy-yhtiöt julkaisevat vanhaa materiaalia sisältävän live-albumin voittojen maksimoimiseksi bändin siirtyessä firmalta toiselle, mutta ilmeisesti Sanctuary ei halua jättää mitään sattuman varaan. Eli Sphinctour on karvan yli tunnin mittainen keikkakooste vuonna 1996 ilmestyneen Filth Pigin tiimoilta.

Tämän livealbumin perusteella Al Jourgensen, Paul Barker ja kumppanit ovat olleet komeassa vedossa viiden vuoden takaisella kiertueellaan, mutta se ei riitä syyksi julkaista Sphinctour vasta nyt. Ainoa perusteltavissa oleva motiivi Sphinctourin julkaisemiseksi on se, että nyt Filth Pigin kappaleille annetaan uusi mahdollisuus. Koska Filth Pigillä useimmat kappaleet eivät päässeet oikeuksiinsa levyn karun, mutta lattean tuotannon vuoksi, on liveversioiden kuuntelu riemastuttavaa puuhaa. Erityisesti biisikolmikko Crumbs, Reload ja Filth Pig iskevät tajuntaan huomattavasti väkevämmin tylyinä ja riisuttuina liveversioina kuin huuruisina happotulkintoina. Filth Pigiä edeltäneeltä klassikkoalbumilta Psalm 69 kuullaan viisi kappaletta, joista studioversiona keskinkertainen Hero nousee kulkevuudessaan esiin muuten kovin raskaan junttauksen rinnalla. N.W.O. on sitä vastoin kovinkin kesy. Kokonaisuutena Sphinctour on vahva esitys tämän päivän teollisuusmetallin kantaisältä, mutta tapa kuinka levy julkaistaan ei. Veikkaan, että muutaman vuoden päästä julkaistaan Ministryn tupla-cd pitkälti samoilla kappaleilla varustettuna. Todennäköisesti sillä kuullaan Jesus Built My Hotrodin ja Stigmatan kaltaisia helmiä sekä materiaalia bändin viimeisimmältä studioteokselta Dark Side Of The Spoon, puhumattakaan näillä näkymin tänä kesänä ilmestyvältä seuraavalta studioalbumilta.

Ministry-diggareille Sphinctouria voi suositella varauksetta, mutta silti tästä materiaalista julkaistava DVD noussee kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi. Varsinkin jos se lupausten mukaisesti sisältää höyrypäistä kuvamateriaalia lavan ulkopuolelta. 

Lisää luettavaa