MORCHEEBA: Charango

Hip hopin innovaattoreihin iskettiin muutama vuosi sitten trip hop -leima nopeammin kuin he ehtivät laittaa rytmikonettaan käyntiin. Pian modernin rytmimusiikin pioneerit sanoutuivat irti koko nimikkeestä. Ja nyt trip hop -termi on muuttunut kirosanaksi jo niin monta kertaa, ettei kukaan ole pystynyt pitämään siitä lukua. Ei siis ole ihmeellistä, että Morcheeba poistaa aina varmistimen, jos noilla sanoilla herjataan.

Godfreyn veljesten Paulin ja Rossin sekä Skye Edwardsin muodostama Morcheeba siirtyy neljännellä albumillaan entistä selkeämmin popmusiikin pariin. Charango-uutuus nojaa pitkälti 60-lukuisiin poplauluihin, joiden yksinkertaisiin melodioihin kyettiin kekseliäillä sovituksilla lataamaan suuria tunteita. Nykyvaikuttajia useammin Morcheeban hillityistä sävelmistä nousevat mieleen takavuosien arvostetut viihdetuottajat Serge Gainsbourg ja Burt Bacharach. Tämä siitäkin huolimatta, että avustajina albumilla ovat rap-yhtye Outsidazin Pace Won ja Lambchopin Kurt Wagner.

Morcheeban tyyli on selkiytynyt, mutta vallaton kokeilunhalu on yhä tallella. Charangolta löytyy muun muassa kevyttä lattaritunnelmaa Gilberton tyyliin (Sao Paulo), Jimi Hendrixin tyyliä apinoivalla särökitaralla tukevoitettua keskitempon hip hopia (Get Along) ja acid jazzin kyllästämiä muistumia svengaavasta Lontoosta (The Great London Traffic Warden Massacre). Vaikka Charango uinuu hip hop -rytmiensa lomassa viileän melankolian pauloissa, Morcheeba korostaa, ettei se ole täysin huumorintajuton yhtye. Slick Rickin avustama Women Lose Weight on väkivaltaisesta tarinastaan huolimatta niin suurta parodiaa kohurapparin omasta elämästä, ettei sitä voi hymyttä kuunnella.

Morcheeba tekee hienostunutta popmusiikkia, josta on syytä olla riemuissaan, mutta heidän hip hopinsa on silti niin coolia, ettei ole aihetta villiintyä.