MORCHEEBA: Fragments Of Freedom

Arvio julkaistu Soundissa 08/2000.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Stressilomansa jälkeen vuodeksi studioon piiloutunut Morcheeba tuntuu saaneen toimintaansa uutta virtaa.

Arvio

MORCHEEBA
Fragments Of Freedom
China

Stressilomansa jälkeen vuodeksi studioon piiloutunut Morcheeba tuntuu saaneen toimintaansa uutta virtaa. Selkeät ison hitin ainekset omaava Rome Wasn't Built In A Day -single onkin saanut paljon ansaitsemaansa huomiota ja nykyisen voimasoittokakan keskellä kappale maistuu yhtä makealta kuin kesän ensimmäiset mansikat. Eihän biisissä mitään ikimuistettavaa ole, mutta hyvältä se hetkenkin glooria tuntuu. Varsinkin Britanniassa levy on otettu ristiriitaisesti vastaan, kritiikkiä on esitetty etenkin siitä positiivisuudesta, mikä minun mielestäni pitää koko albumia pystyssä.
Kolmannella levyllään Morcheeba on selkeästi paremmalla tuulella kuin aiemmin, metrotunnelit ovat vaihtuneet heinäniittyihin. Se ei kuitenkaan vaikuta millään lailla teennäisen päälleliimatulta, vaan ehdottoman luonnolliselta ja itsenäiseltä olotilalta. Kuvaavaa onkin, että levyä tehdessään Godfreyn veljekset unohtivat kaiken media- ja trendihössötyksen, ottivat iisisti ja kuuntelivat paljon vanhoja hyviä vinyylejä. Yleensä kun bändi on tässä pisteessä, tuloksena on sisäänpäinkääntynyt ja "vaikea" levy. Fragments Of Freedom edustaa tilanteen täydellistä vastakohtaa, paljon kevyemmin ja selkokielisemmin ei Morcheeban historialla voi vetää.
Ehkä albumille käy kuten monelle kaltaiselleen eikä se kestä vuosien kulutusta, mutta tämän kesän taustalle se sopii täydellisesti. Kun terävällä koukulla varustettu Let It Go ei vain tunnu päästävän otteestaan ja nimikappeleessa on jotain selittämättömän kaunista, en voi muuta kuin kumartaa kolmikon suuntaan. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa