MOTHER SUSURRUS: Maahaavaa

Arvio julkaistu Soundissa 4/2013.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

MOTHER SUSURRUS
Maahaavaa
Ektro Records

Porilaisen Ektron julkaisujen määrä lähestyy sataa nimekettä. Yhtiön tapauksessa on johdonmukaista puhua levymerkin soundista, sillä sellainen laatutakuu tuotteissa on. Uusin kiinnitys, tamperelainen Mother Susurrus edustaa Ektron rankinta laitaa. Musiikin päihdyttävästä mikstuurasta löytyy aineksia ainakin klassisesta avaruusrockista ja psykedeliasta, doomista, sludgesta sekä post-metalista, mutta sitä on hyvin vaikea sijoittaa minkäänlaiselle retro–moderni-aikajanalle.

Maahaavaan nimi voisi olla hyvin Laahaavaa, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa ajan pysäyttävää ja katarttista kokemusta. Kitarariffit viiltävät ilkeästi ja jäävät kummittelemaan mieleen. Tunnelmassa ja dynamiikassa tapahtuu muutoksia juuri oikealla hetkellä. Laulaja käyttää ääntään mukavan monipuolisesti laulutyylin ulottuessa matalasta örinästä korkeaan ja puhtaaseen tenoriin. Aina sanat eivät tahdo kuulua, mutta se ei edes häiritse, sillä musiikki suorastaan käy päälle.

Prosessoimattomat soundit tukevat energistä ja svengaavaa soittoa. Harkitut akustiset instrumentaatiot tuovat sointiin arkaaisuuden tuntua. Maahaavaa on pitkä ja haastava trippi, jollaisen kokeminen tekee välillä hyvää.

Lisää luettavaa