Murmansk kanavoi vaihtoehtorockia ainakin kahdelta vuosikymmeneltä. Tällä vuosikymmenellä kaikista ajatukseen etäisestikin liittyvistä sanoista – kuten indie, alternative ja punk – on tullut totaalisen yhdentekevää helinää. Joten jos jotain on tästä ajasta kanavoitu, se ei ainakaan ole vaihtoehto.
Murisevaa bassoa, kirskuvia huiluääniä kitaroista, levottomia komppeja ja niin edelleen. Murmansk kuulostaa niiltä 90-luvun amerikkalaisilta bändeiltä, jotka 80-luvulla kasvaessaan kuuntelivat The Curea, Bauhausia ja muita brittisynkistelijöitä. Se on hyvä asia.
Laura on hieno laulaja. Ääni taipuu 4AD-utuilusta Sleater-Kinney -karjuntaan ja Team Dresch -epävireilyyn. Laulu on miksattu aina juuri sopivasti bändiin sisään. Muutenkin levyn äänikuvassa on jotain todella miellyttävää. Erottelevuudesta huolimatta jotain vallinomaista on onnistuttu säilyttämään, mutta niinäkään hetkinä kun kaikki kielisoittimet soittavat säröt täysillä ei homma hajoa käsiin.
Levyn tasavahvasta massasta ei löydy tappobiisiä, mutta miellyttävä uusi tuttavuus Murmansk silti on. Sweet Trio yltää lähimmäksi.