Murmanskin paatin on odotettu saapuvan kotisatamaan jo monta vuotta, mutta yhä tilanne vaikuttaa vain todennäköiseltä. Helsinkiläisyhtye on luvannut kahdella aikaisemmalla levyllään paljon. Etenkin yhtyeen retoriikka ja elekieli vakuuttavat ja antavat tilanteesta jopa todellisuutta paremman vaikutelman.
Murmanskin soundissa tiukat ja alati muotoa vaihtavat rytmit, kaiuissa kelluvat, väliin väkivaltaisesti kirskuvat kitarat ja liidaava ylärekisteristä soitettu basso luovat vaikuttavan hurrikaanin. Musiikin sointipainotteisuudesta huolimatta kvartetilla on ilmiselvä pyrkimys melodiseen ilmaisuun, ja monella tavalla yhtye jää Rüütlilla puolitiehen melodisuuden ja tekstuurin korostamisen välissä.
Rüütlin kappaleet muodostavat tunnelmallisesti yhteneväisen kokonaisuuden. Kunnianhimoisen musiikin angstinen ja kylmä yleistunnelma ei olennaisesti muutu, vaikka kappaleiden dynamiikkaa alati varioidaankin, koska kappaleiden harmonis-melodinen kieli on innotonta ja yllätyksetöntä eikä riffeissä riitä iskevyyttä.
Etäisyys on musiikissa kiehtova asia, jos jokin särö rikkoo vaikutelman tai vihjaa artistin omasta, poikkeavasta todellisuudesta. Rüütlilla Murmansk jää haahuilemaan ja sinkoilemaan asteroidin lailla kiertoradalleen, eikä tunnu löytävän sieltä ulospääsyä.
Sami Nissinen
HH