THE NAKED AND FAMOUS: In Rolling Waves

THE NAKED AND FAMOUS
In Rolling Waves
Electronica

Uusiseelantilaisen The Naked And Famousin kakkosalbumi on pirteä ilmestys. Kolme vuotta sitten ilmestyneen debyyttialbumin Passive Me, Aggressive You ja indiediskojen tanssilattioita täyttäneen Young Blood -hitin jälkeen yhtye on keikkaillut ahkerasti, muuttanut sointiaan orgaanisempaan suuntaan ja kasvanut bändinä yhtenäisemmäksi.

In Rolling Wavesin starttaava viisiminuuttinen A Stillness osoittaa heti, mistä on kyse. Akustista kitaraa, synamaalailua, Alisa Xayalithin sympaattista laulua ja lopulta pataljoonan kokoiseksi paukkeeksi kasvavaa rytmitaustaa. The Naked And Famous ei ole enää pelkkä synavetoinen indiepopbändi, vaan kurottaa kohti stadioneita.

Albumin ilmeisin hitti on Young Bloodia muistuttava Hearts Like Ours, joka osoittaa yhtyeen osaavan yhä kirjoittaa tyylipuhtaita popmelodioita. Bändi ei ilmeisesti ole kuitenkaan halunnut tehdä hiteistä koostuvaa albumia, sillä tanssirytmien puute jopa hieman yllättää. Niiden tilalla on isoa bändisoundia, monipuolisia sovituksellisia ratkaisuja ja muutamalla kuuntelukerralla avautuvia säveliä.

Uudella albumillaan The Naked And Famous on uudistunut onnistuneesti ja päässyt vaivattomasti eroon yhden hitin ihme -leimasta. Siitä sopii olla tyytyväinen.