NEIL YOUNG: Archives Vol. 1

Arvio julkaistu Soundissa 6/2009.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Rockin vastine Iisakin kirkolle on vihdoin täällä. Jatko-osan kokoelmatriplalle Decade (1977) arveltiin ilmestyvän jo liki 20 vuotta sitten. Lukemattomien viivästysten jälkeen massiivinen boksi, joka kattaa Youngin uran alkuvuodet 1963-1972 on viimein julkaistu kolmessa eri formaatissa, cd:nä, dvd:nä ja blu-raynä.

Arvio

NEIL YOUNG
Archives Vol. 1
Reprise

Rockin vastine Iisakin kirkolle on vihdoin täällä. Jatko-osan kokoelmatriplalle Decade (1977) arveltiin ilmestyvän jo liki 20 vuotta sitten. Lukemattomien viivästysten jälkeen massiivinen boksi, joka kattaa Youngin uran alkuvuodet 1963-1972 on viimein julkaistu kolmessa eri formaatissa, cd:nä, dvd:nä ja blu-raynä.

Bootleggaritkin kyllästyivät alituiseen odottamiseen ja kokosivat oman Archives Be Damned -levysarjansa jo aikaa sitten. Tuore Broken Arrow -fanzine puolestaan luettelee joukostamme lopullisesti poistunutta väkeä, joka ei koskaan Archivesia kuullut, vaikka on siihen vaikuttanut. Ehkä tärkein noista hahmoista on tuottaja David Briggs (1944–1995) joka oli mukana kätilöimässä montaa Young-albumia.

Neil Youngilla oli alussa The Squires -yhtyeensä, jonka kanssa hän julkaisi virallisesti singlen The Sultan/Aurora. Lisäksi mies teki 1960-luvun lopulla kolme albumia Buffalo Springfieldin riveissä, yhden Crosby, Stills, Nash & Young –studiolevyn, levytti viisi omaa albumia ja teki elokuvan. Young on käyttänyt lukuisia kokoonpanoja ja myös pitkäikäinen Crazy Horse perustettiin tuolloin ja yhtyeen kanssa levytettiin maineikas kitaralevy Everybody Knows This Is Nowhere vuonna 1969. Levytykset ovat edustettuina tuttuina versioina ja myös ennen kuulemattomina ottoina. Vain Buffalo Springfieldiä edeltänyttä The Mynah Birdsiä, Motownille levyttänyttä yhtyettä, jossa vaikutti muun muassa myöhempi funk-mestari Rick James, ei ole mukana.

Paketin biisilista näytti etukäteen siltä, että pitkä odotus ei ollut vaivan arvoista, mutta paperilla ja todellisuudella on eroa. Vaikka useimmista biiseistä kuullaan myös se tutuin versio, mukana oleva määrä vaihtoehtoisia ottoja ja miksauksia, live-versioita, radiohaastatteluja ja -promoja, videoita ja valokuvia on mykistävä. Only Love Can Break Your Heart -biisistä voi tutun version lisäksi ottaa esiin Crosby, Stills, Nash & Youngin live-esityksen, alkuperäisellä Woodstock-triplalla olleen (joskaan ei festivaalilta nauhoitetun) Sea Of Madnessin lisäksi biisistä voi kuulla ja nähdä Big Sur -festivaaleilla kuvatun esityksen, ja niin edelleen.
Kun Archivesilla päästään Harvest-vaiheeseen, videolta voi nähdä, kuinka Young levyttää A Man Needs A Maid -kappaleen Lontoon Sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1971. Mukana näkyy myös sovittaja ja muusikko Jack Nitzsche, joka teki Youngin kanssa yhteistyötä jo Buffalo Springfieldin Expecting To Flylla vuonna 1967, tosin biisillä ei muita yhtyeen jäseniä ole mukana. Molemmat laulut voi kuulla myös riisuttuina versioina Archivesin livelevyillä.

Aiemmin julkaisematon Live At The Riverboat (1969) on ohjelmistoltaan lähellä viime joulukuista Live At Canterbury Housea (1968), mutta tässä yhteydessä äänitteen julkaisu on paikallaan. Levyllä kuullaan taas paljon Youngin tarinointia ja on myös kiinnostavaa kokea Whiskey Boot Hill (alkuosa Crosby, Stills, Nash & Youngin Country Girliä) livenä pelkän kitaran säestyksellä. Country Girl on mukana myös kokonaisuudessaan. Dejá Vù -levyn (1970) toinen Young-laulu Helpless kuullaan puolestaan vaihtoehtoisena miksauksena, josta nousee esiin muun muassa miehelle tyypillinen huuliharppu, tosin instrumentin soittajaa ei mainita krediiteissä.

Neil Young mainostaa paketin blu-ray -versiota omilla nettisivuillaan parhaana Archives-formaattina. Vaikka materiaalin selausta biisin soidessa ei pitäisi tärkeänä, blu-ray on ainoa formaatti, johon myöhemmin löytyneitä harvinaisuuksia voi päivittää. Ehkä ne The Mynah Birds -levytyksetkin saadaan mukaan. Ja kenties Helplessin huuliharpistikin vielä mainitaan.

1960-luvun alku on melko hellyttävää, rautalangan, folkin ja r&b:n sävyttämää musisointia, mutta kukaan ei ole heti valmis alallaan. Onkin kiinnostavaa, kuinka jotkut biisiaihiot ovat löytäneet muotonsa vuosien päästäkin.

Jos Archivesin tarkoitus on ollut dokumentoida jokainen Youngin laulu jossakin muodossa, joitakin ajanjakson biisejä (esimerkiksi The Losing End ja Out On The Weekend) puuttuu joukosta. Aiemmin julkaistujen live-albumien Fillmore East 1970 ja Massey Hall 1971 mukana olo on pieni pettymys, joskin ne ovat taltiointeina erinomaisia. Muuten kaikin puolin massiivinen laatikko hämmästyttää tiedoillaan ja ennen kaikkea musiikillaan. Ja tämä on vasta osa 1!

Se ei ole uutinen, että Neil Youngilla on lahjoja ja että hän on saanut paljon aikaan. Tämä paketti todistaa, että miehellä on myös rohkeutta ja että hänen värikästä historiaansa on taltioitu runsain ja kuvaavin näyttein.

Lisää luettavaa