NEIL YOUNG: Chrome Dreams II

NEIL YOUNG
Chrome Dreams II
Reprise

Järjestysnumero levyn nimessä on kyseenalainen, sillä Chrome Dreamsin ykkösosa on maannut Neil Youngin holvissa jo kolme vuosikymmentä, mutta lisämystiikkaa se levyyn toki tuo. Chrome Dreams II jakautuu kahteen osaan. On kaksi rupista, maratonmittaista tarinointibiisiä, ja toisaalla nippu pienieleisiä, herkkiä poplauluja.

Levyn kulmakivi on 18-minuuttinen Ordinary People. Paria sointua jauhavassa eepoksessa on minuutteja enemmän kuin keskittymiskykyni sallii, sekä pirun saksofonisoolo, mutta toisaalta tööttäävät torviriffit ovat maukkaita, Youngin kitarankuritus on viriiliä ja teksti kuvaa elävästi ihmistyypin jos toisenkin. Lähes yhtä pitkä No Hidden Path ei puolestaan perustele pituuttaan millään. Runttausosastolle menee myös huumoripala Dirty Old Man, joka on harmillinen särö muuten vahvatunnelmaisella levyllä.

Vastapainoa antavat keinuva popkaunokki The Believer, hymnimäisen harras Ever After, sekä sitä perinteisintä Youngia edustava, selkäytimeen vetoava kantriballadi Beautiful Bluebird. Pitkälti livenä äänitetyllä levyllä rentoa svengiä luovat muun muassa Crazy Horse -rumpali Ralph Molina sekä dobroa ja lap steelia soittava Ben Keith.

Levy jatkaa kunnialla Neil Youngin mielenkiintoista 2000-lukua. Siinä missä ylistetty Prairie Wind (2005) kävi seesteisyydessään pian tylsäksi, tuntuu Chrome Dreams II monipuolisuudessaan ja spontaaniudessaan elinvoimaiselta.

Koska viimeksi Neil Youngin levyllä on kuulunut jotain, mikä tuo selkeästi uutta miehen ilmaisuun? Chrome Dreams II:n päättävä, herttaisen lapsikuoron myötä sadunomaiselta tuntuva ja höyhenenkevyt The Way on sellainen.