Nopeakäänteiseksi ja taiteellisesti (uhka)rohkeaksi tiedetyn Neil Youngin keväinen, Jack Whiten ”puhelinkopissa” aitoon lo-fi-henkeen äänitetty A Letter Home oli yhtä tuskallinen kuuntelukokemus kuin elektroninen ja lauluosuuksiltaan vocoderilla vääristetty Trans (1982). Storytonella Young hyppää toiseen ääripäähän. Neljänä elokuisena päivänä livenä studiossa taltioidun albumin uudet laulut saavat puitteikseen enimmillään yli satapäisen orkesterin ja kuoron.
Storytonen sävellyksissä Young kulkee tuttuja polkujaan, eivätkä biisien lyriikatkaan tarjoa sinänsä mitään uutta. Mennyt ja uusi rakkaus saavat osansa eikä autoilun ihanuutta voi tietenkään unohtaa. Levyn herkimpiin kappaleisiin lukeutuvan Tumbleweedin lailla täydellä orkesteri- ja kuoroarsenaalilla säestetty Who’s Gonna Stand Up on miesmuistiin Youngin suorasanaisin puheenvuoro luonnon puolesta.
Bluesiset I Want To Drive My Car, Say Hello To Chicago ja Like You Used To Do saavat This Tone’s For You -albumista (1988) muistuttavat swingisesti jazzahtavat silauksensa 13-miehisine brassiryhmineen. Folkeimmin Storytone soi tuoretta rakkautta kohtuullisen imelästi ylistävällä When I Watch You Sleepingillä.
Storytonen deluxe-versiolla laulut voi kuulla myös Youngin sooloesityksinä.
