En tapaa selitellä vanhemman musiikin diggailua millään lattealla nostalgialla. Loistava musa edellä mennään nytkin, mutta kun Neil Young alkaa valutella settilistaansa marraskuun 1976 kiertueella, sangen vahvat bonussävärit muistuvat mieleen menneiltä ajoilta. Silloin joskus albumit After The Gold Rush, Harvest, Decade ja Tonight’s The Night olivat hartaan paneutuneesti haettua vastapainoa purkka ja jytä -tyypitetylle nuorisomusiikille. Hippifolkkareita ei enää kaivattu eikä aikuisemmasta kantrirockista vielä jupistu, joten Neil sai oman pilttuunsa siitä väliltä.
Omassa Young-lover-emoilussa taisi olla hitunen ylifiilistelyä, mutta aika on sen tasinut eikä maittava konserttitallenne tarvitse kompensaatioksi edes Southern Manin kaltaisia tiukkoja kitararevityksiä. Neilin juonnot ovat mainioita, alkaen Judy Garlandin kohtaamisen inspiroimasta omistuksesta. Yleisön reaktiot takaavat lämpimän ja huvittuneen vuorovaikutuksen.
Kama on selkeän ajatonta ja kulumattomien klassikoiden lomassa on noin puolet erinomaisia harvinaisempia kultasydämisiä hippuja, joita on eri yhteyksissä ilmestynyt myöhemmille albumeille ja retroliveille. Ensi kertaa virallisesti julkaistu No One Seems To Know on levyllä ihan kärkikipaleita – eli Neilin koko tuotannossa näin ollen myös.