On hirvittävää, jos vanheneva legenda ei kuulosta lainkaan itseltään. Luojan kiitos New York Dollsin musiikissa on edelleen aimo loraus New York Dollsia. Kahden alkuperäishörhön ympärille kasaantunut nyky-Dolls kuulostaa lievästi holtittomalta, rennon räjähtäneeltä ja sielukkaalta hulttiorockyhtyeeltä, eräänlaiselta kaidalta polulta eksyneeltä 1960-luvun valkoiselta r&b-bändiltä.
David Johansenin äänen karheus on selkein muistutus vierähtäneistä vuosista miellyttävän rouheasti ja suurpiirteisesti toteutetulla Dancing Backwards In High Heels -albumilla. Bändisoitto voisi hyvin olla juuri teini-iästä pelastuneiden kollien käsialaa. Kitarariffit rusahtelevat sinne tänne ja rytmiryhmä svengaa kovin romuluisella otteella. Hyvä niin, sillä New York Dollsin loihtima tunnelma jatkaa kunniallisesti ja tunnistettavalla tavalla kulttiyhtyeen saagaa.
Bändin musiikki on aina heijastellut myös kotikaupunkinsa hempeämpää pop-perintöä ja uutuusalbuminkin parhailla raidoilla kuuluu tyttöyhtyeiden aikakauden henki. Glamin ja katuromantiikan kantaisät ovat parhaimmillaan naittaessaan klassisen teinipopin viattomuutta likaiseen rock-kukkoiluun.