Nicolai Dunger taitaa olla amerikkalaisin laulaja-lauluntekijä Atlantin tällä puolen. Ruotsalaista passia taskussaan kantava Dunger on sisäistänyt jenkkiläisen lauluntekoperinteen niin hyvin, että on päässyt tekemään musiikkiaan sangen koviin porukoihin. Edellisellä Tranquil Isolation -albumilla Nicolain aisaparina hääräili americanan menninkäisguru Will Oldham ja nyt taustatukea antaa Mercury Rev -soittajisto.
Jotakin nimekkäiden ja tekemisissään tunnetusti tinkimättömien kulttistarojen läsnäolo kertoo Dungerin musiikillisesta painoarvosta. Kotimaassaan lähinnä kulttisuosiota nauttivan syväfolkkarin oikea henkinen koti on epäilemättä uuden amerikkalaisen roots- intelligentsian keskuudessa. Here's My Song -albumilla transatlantinen yhteistyö tuntuu erityisen perustellulta ja toimivalta, sillä maestron mietiskelevän sielukkaat laulut nousevat hienoon lentoon Jonathan Donahuen ja kumppaneiden tuella.
Mitään Mercury Rev -tyylistä soundimaalailua levy ei ole, vaan pikemminkin sävykästä ja luonnonmukaista lauluntekijämusiikkia, joka lepää hartaan tuotannon ja laulujen varassa. Aiemmilla levyillään Dunger on uponnut ajoittain päämäärättömän tunnelmointiin, mutta nyt sävellyksellinen ote pitää alusta loppuun. Jousilla ja steel-kitaralla silattu My Time is Now avaa pelin vakuuttavasti ja vahvasti Van Morrisonia kaikuva Hunger on lähempänä hittiä kuin ehkä mikään Nicolain tähänastisista lauluista.
Hitaiden ja raastavien numeroiden välillä on riittävää sävykirjoa ja salakavalaa dramatiikkaa. Levyn keskiöksi kasvava yli kahdeksanminuuttinen The Year of the Love and Hurt Cycle on aikamoinen voimannäyttö: katedraalimaisessa akustiikassa hiipivä ihmissuhdetilitys pistää ihon kananlihalle eikä päästä otteestaan ennen kuin viimeiset jazzahtavat soinnut ovat kadonneet horisonttiin.
NICOLAI DUNGER: Here´s My Song…
Arvio julkaistu Soundissa 04/2004.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Arvio
NICOLAI DUNGER
Here´s My Song...
Dolores
Here´s My Song...
Dolores