NICOLAI DUNGER: Tranquil Isolation

Arvio julkaistu Soundissa 11/2002.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Nicolai Dunger on pikkuhiljaa hiipinyt ruotsalaisen popin marginaalista laajempien vaihtoehtopiirien arvostamaksi tekijäksi. Vereslihaisella ihmissuhde-folkilla ja 1970-lukulaisella laulaja-lauluntekijämusiikilla Dunger on vakuuttanut muun muassa Mercury Revin palvotun jäsenistön.

Arvio

NICOLAI DUNGER
Tranquil Isolation
Dolores

Nicolai Dunger on pikkuhiljaa hiipinyt ruotsalaisen popin marginaalista laajempien vaihtoehtopiirien arvostamaksi tekijäksi. Vereslihaisella ihmissuhde-folkilla ja 1970-lukulaisella laulaja-lauluntekijämusiikilla Dunger on vakuuttanut muun muassa Mercury Revin palvotun jäsenistön. Niinpä ei ole lainkaan yllättävää, että ujon laulajan uudella albumilla häärii tuottajana ja taustatukena Will Oldham, tuo amerikkalaisen uus-folkin ihailtu menninkäinen. Yhdistelmä on luonteva, koska Dungerin musiikki on jo aiemmilla levyillä ollut hengeltään hyvin amerikkalaista. Nyt kulttuuriset esikuvat ja laulajan tulkinta sulautuvat kodikkaasti yhdeksi: Tranquil Isolation ei eroa millään tasolla jenkkien omasta musiikista. Akustiset soittimet soivat tunnelmallisesti hiljaa ja näytelmän päähenkilö mouruaa asiaansa niin paatoksellisesti, että jopa Tim Buckleyn haamua hirvittää.

Buckley, Tim Hardin ja aiemmillakin Dunger-levyillä haikuina soinut Van Morrison puskevat väkisin mieleen tämän matkan varrella. Levyn laulut ovat enimmäkseen löysähköjä ja vokalistin fiilistelyn ja kieputtelevan improvisaatioon varaan laskevia jollotuksia. Nicolain aiemmista levyistä olen pitänyt kovasti, mutta tästä jää ristiriitainen olo. Tavattoman kauniisti soiva kokonaisuus virtaa ohi ilman, että yksikään laulu pysäyttäisi kuuntelemaan itseään. Kovalla tunteella ladatuista vuodatuksista jää uupumaan jotakin, joka nostaisi hyvin toteutetun folkkailun taustahyminästä aidosti koskettavaksi elämykseksi. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa