NO SHAME: The Last Drop

NO SHAME
The Last Drop
Fullsteam

Luin jostakin, että No Shamen solisti ja kitaraansa lyömäaseena käyttävä Sampsa Sarparanta kirjoittaa sanoitukset ensin suomeksi ja sitten kääntää ne englanniksi. Se selittääkin niiden ajoittaisen kömpelyyden. Sarparannan maailmankuvan joskus kritisoitu naiivius ei ole lähellekään yhtä paha tyylirike kuin tekstien paperinmaku. Tunnettavuudestaan huolimatta liian vähälle arvostukselle jäänyt yhtye vetää uudella albumillaan useammankin biisin ensimmäisellä kotimaisella. Ja heti futaa huomattavasti paremmin.

Kuvaavaa on, että kolmella vuosikymmenellä vaikuttanut pumppu on urallaan vaihtanut rumpalia parikin kertaa ja sama etunojainen kolaus jatkuu yhä. No Shamen soundi on siis suurempi yhteinen nimittäjä kuin sen jäsenet. Aiemmin ehkä liiankin aurinkoinen räkytys on saanut tummempia sävyjä. Tempoa pudottamalla esimerkiksi The Gamesta on saatu aika väkevä manifesti.

No Shame luottaa enemmän rehevään punkölinään kuin varsinaisiin laulumelodioihin, mutta rautaisten kertsien merkitystä ei voi väheksyä. Tämänkin levyn rallit on kuin tehty ahtaissa keikkapaikoissa hikisten eturivien mölistäviksi.

Materiaaliltaan The Last Drop on heittämällä No Shamen paras levy. Idealismin ja kyynisyyden rajapinnalla taiteillessa on saatu aikaan pysäyttävä ajankuva.