NOAH AND THE WHALE: The First Days Of Spring

NOAH AND THE WHALE
The First Days Of Spring
Mercury

Noah And The Whalen johtohahmo Charlie Fink ja yhtyeen ensimmäisellä levyllä taustoja laulanut, nykyään omaa uraa tekevä Laura Marling olivat ennen pari, niin studiossa (Fink tuotti Marlingin sooloalbumin) kuin makuukammarissakin. Nyt ovat tiet erkaneet ja Fink on purkanut ahdistustaan bändinsä kakkoslevylle. Kyseessä on siis teemallinen kokonaisuus. Albumin deluxe-painoksen mukana tulee myös levyn mittainen elokuva!

Vaikka Noah And The Whale on kotoisin Lontoon Twickenhamista, on ryhmän sointi hyvin amerikkalainen. Välillä tuntuu kuin kuuntelisi alt.country-bändiä versioimassa Elbow-yhtyettä. Soitto kulkee komeasti läpi albumin, riisutuista slovareista hillittyihin paisutteluihin. Jouset, pianot ja puhaltimet tuovat onnistunutta lisäväriä.

Suurin ongelma löytyy teksteistä. Vaikka Charlie Fink onnistuukin välillä kaivelemaan kipupisteitä suoraan ja kiertelemättä (lähes liian alaston Stranger) ja silti runollisesti, ovat erolaulujen kliseet aivan liian vahvasti edustettuina. Kukaan ei odota, että pyörä keksittäisiin uudelleen, mutta pahimmat latteudet olisi pitänyt pystyä ohittamaan. Itsesäälin sekaan ehkä morrisseymaiseen tapaan hieman huumoria?

Vaikka kyseessä on hieno kokonaisuus ja eron aiheuttama ahdistus varmasti syvästi koettua ja aitoa, on lopputuloksessa hiukan ulkoa opitun tuntu.