NOFX: Pump Up The Valuum

Arvio julkaistu Soundissa 07/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Kalifornian veteraanipunkkarit näköjään jatkavat taivaltaan, vaikka viime levyn So Long And Thanks For All The Shoes -nimeä olisi voinut pitää enteenä hajoamisesta.

Arvio

NOFX
Pump Up The Valuum
Epitaph

Kalifornian veteraanipunkkarit näköjään jatkavat taivaltaan, vaikka viime levyn So Long And Thanks For All The Shoes -nimeä olisi voinut pitää enteenä hajoamisesta. Mikään ihme vaivihkaa hiipuminen ei olisi ollut, sillä yhtyeen totaalinen kieltäytyminen videoiden tekemisestä ja kaikista haastatteluista on taannut sen, että NOFX:in tekemisiä ei ole julkisuudessa juuri puitu. Mutta hyvinhän Fat Mikelta ja kavereilta tuntuu nopean ja melodisen Amerikan länsirannikkopunkin soittaminen luonnistuvan vieläkin. Viimeisin kuulokuva yhtyeestä on 1994 ilmestynyt erinomainen ja Jenkeissä kultalevyn verran myynyt Punk In Drublic eikä kuudessa vuodessa mikään ole muuttunut. Häiskät tiedostavat sen itsekin: Pump Up The Valuumin avaa ytimekäs intro And Now Something Completely Similar.
Genrensä luottobändinä NOFX:ia voi tosiaan pitää, sillä vähän epätasaisten ensilevyjen jälkeen discografiaan ei ole puolivillaisia julkaisuja mahtunut epäonnistumisista puhumattakaan. Sen ainoa ongelma on, että vuonna 2000 ei letkeälle pikapunkille löydy viiden vuoden takaisia markkinoita eikä tämä uutuusalbumikaan mikään uuden tuotantolinjan vihkiminen ole. Mutta olenpa kohtalaisen varma, että bändi itse siitä vitut välittää. Se on jo siinä asemassa, ettei se ole vastuussa uusiutumattomuudestaan kenellekään. Lisäksi sillä ei ole paineita ison levymerkin puristuksessa, joka mahdollistaa myös niille piruilemisen (Dinosaurs Will Die).
Niin nololta kuin se kuulostaakin, Pump Up The Valuum toimii oivallisena pakettina nostalgiannälkäisille rullalautapunkkareille, jotka ovat NOFX:in jo ehtineet unohtaa. Levyltä löytyy sen simppelin ja hyväntuulisen rämistelyn lisäksi se yhtyeen tavarmerkkinä aina mukana roikkunut huumorin kukka. Omaelämäkerrallinen A Theme From A NOFX Album ja My Vagina muistuttavat, että kyllä on sitä ennen Bloodhound Gangiakin osattu huonoa huumoria harrastaa. 

Lisää luettavaa