NOFX: The War On Errorism

NOFX
The War On Errorism
Fat Wreck Chords

NOFX tunnetaan letkeästä suhtautumisesta punk rockinsa soittoon ja bändin viljelemä huumori onkin useimmiten osunut maaliinsa. The War On Errorism on tämän taustan valossa poikkeuksellinen levy, sillä nyt teemana on amerikkalaisen ylivallan ja väärinkäytösten kritiikki. Ensimmäistä kertaa NOFX on asiansa kanssa äärimmäisen tosissaan. Tiedä sitten odottavatko bändin fanit Fat Miken ja kumppaneiden hassuttelevan koko loppuikänsä, mutta varsin tervetullut sohaisu terrorismihysteriaa lietsovaa kansakuntaa ja kyseenalaisella tavalla sen johtoon kivunnutta sätkynukkea vastaan levy on.

Vaikka levyllä yhtenäinen teema onkin, ei The War On Errorism juuri poikkea viime vuosien NOFX-tuotannosta. On vain hyväksyttävä, ettei Ribbedin tai White Trash, Two Heebs And A Beanin kaltaisia genrensä klassikkolevyjä tulla NOFX:ltä tai keltään muultakaan enää kuulemaan. Viattomuuden aika on ohi siinäkin punk rockin osa-alueella, joka ei alun perin saanut voimaansa poliittisuudesta. Ja voisinpa veikata, että Sum 41:n ja muiden toopeilijoiden myötä moni jenkkiteini on vieraantunut punk-sceneen kohdistuvasta huumorista, josta paras esimerkki on Anarchy Campin hersyvä ajatus punkkareiden kesäleiristä, jossa opetellaan vaadittavia käyttäytymismalleja: "Random acts of dumbness will be rewarded."

The War On Errorism on niin hyvä levy kuin se loppuunkulutetussa tyylilajissa on enää mahdollista. Ja vaikka NOFX tavan takaa itseään kopioikin, voi levyä silti yhtyeen ystäville suositella. Bändi voi olla vakavoitunut, mutta sen tervettä henkeä se ei ole vienyt.