NYRKKITAPPELU: Mitä saisi olla?

NYRKKITAPPELU
Mitä saisi olla?
Stupido

Mä oon vitun fiksu, ilmoittaa Nyrkkitappelu kolmannella albumillaan. Niin paljon kuin olen yhtyeestä aina pitänytkin, on juuri tämä bändin ongelma. Mitä saisi olla? on kuin intertekstuaalinen opinnäytetyö rockmusiikin soittamisesta. Mitä Nyrkkitappelu itse sillä haluaa sanoa tuntuu jääneen yhä enemmän uuvuttavan lukemattomien biisiviittausten varjoon. Ihan kuin bändi haluaisi kirjoittaa koko rockhistorian kolmeen minuuttiin.

Nimikappale vielä naurattaa ronskilla Stooges-varkaudellaan, mutta Tää hetki saa mut pian aivovaurioon -kappaleella bändi hukkaa langat käsistään. Nyrkkitappelulle tuntuu olevan tärkeämpää saada elvistellä röyhkeydellään, ja itse sävellys jää kirjoittamatta. Tuntuu kuin biisejä tehtäisiin enemmän metatasolla kuin oikeasta tarpeesta.

Halutessaan bändi osaa keskittyä myös olennaiseen. Räjähtävällä voimalla roiskivia punkrock-veisuja yhtye on kirjoittanut nipun jo aiemmilla levyillä, mutta nyt albumin parhaat rallit ovat loppupuolelle säästetyt hillitymmät niistot. Paras niistä, viimeiseksi säästetty Sun lapset on mun lapsia nyt kuulostaa vilpittömältä, ilman neuvostoliittolaisen ydinvoimalankin turvalliseksi tekevää suojakuorta tehdyltä.

Yhtye itse haluaisi varmasti saada osakseen vain joko-tai -mallin kritiikkiä, mutta niin vaan käy, että yhtyeen osaksi tulee kolmas kolmen tähden albumi.