ORBITAL: Blue Album

Vaikka Orbital vuorotteli 90-luvun puolivälissä The Chemical Brothersin ja Fatboy Slimin kanssa festivaaliöiden päätähtenä, on yhtyeen musiikki aina perustunut johonkin muuhun kuin juopuneeseen Oasis-faniin vetoavaan junttaukseen. Jos joku ansaitsee tulla määritellyksi "elektroninen kuuntelumusiikki" -termillä, on se Hartnollin veljesten pitkä yhteistyö kaiuttimesta toiseen lakaisevien äänimattojen ja sihisevien soundien parissa.

Parhaimmillaan ja omimmillaan Orbital oli 1990-luvun puolivälissä ilmestyneillä Snivilisation- ja In Sides -levyillä. Kahdella niitä ennen julkaistulla albumilla musiikki oli liikaa lajityyppinsä sääntöjen rajoittamaa ja niiden jälkeen ilmestyneillä levyillä veljekset eivät enää saaneet kiinni zeitgeistin liepeistä.

Orbitalin viimeiseksi pitkäsoitoksi jäävä Blue Album turvaa menneeseen, mutta tekee sen poikkeuksellisen tyylikkäästi ja onnistuneesti. Phil ja Paul Hartnoll ovat viime aikoina sortuneet populistisiin ratkaisuihin. Heidän suurin listahittinsäkin on Pyhimys-uudelleenfilmatisointiin päivitetty teema. Kaksi edellistä kokonaisuutta nujertavalla Blue Albumilla veljekset kuitenkin ryhdistäytyvät kunniallisen hyvästijätön ajaksi. Transientin ambient-jouset soivat lumoavasti ja muun muassa Pants ihastuttaa synteettisen soundipalettinsa laajuudella. Vierailevat laulajat eivät olisi olleet tarpeen tälläkään kerralla.