PAIN CONFESSOR: Fearrage

PAIN CONFESSOR
Fearrage
Megamania

Hevisanoitusten kuolemarinnastuksissa Butterfly-tekstin tyyliset ”syntymän hetkellä tuomitaan kuolemaan ja kantamaan elämän taakkaa” -muistutukset ovat tyypillisiä, mutta valitettavasti juuri näin se menee. Koska ihminen ei voi mitään tuon kaliiberin asioille, toiset keventävät kantamustaan Fearragen tapaisia ahdistuksen ulos sylkeviä levyjä tekemällä, toiset niitä kuuntelemalla. Kuningasvitutus ei häviä, mutta loivenee. Pain Confessor toimii kuin Diablo, hyvänä mielen nollaajana.

Fearrage on vuonna 2004 ilmestynyttä Turmoilia rikkaampi ja viekkaampi levy. Jos hyvänä massana toiminut Turmoil oli Göteborgia, on Fearrage Hämeenlinnaa. Fearrage pelaa erilaisilla nyansseilla, raikuvilla yksityiskohdilla ja useilla koukutuksilla yhden biisin aikana. Aluksi levy on kuin shakkipeli ylivoimaa vastaan: ajatus ei kulje eivätkä napit liiku. Päällekkäin viliseviä kitararaitoja seuraamalla saattaa törmätä Markku Kivistön miehekkääseen, jarvamaiseen tulkintaan tai Pasi Laihasen kupliviin koskettimiin, ja huomata eksyneensä jonnekin Amokin ja Renaissancen välille. Kun kokonaisuus lopulta aukenee, uusi matsi on pakko haastaa.

Pysähtykää hetkeksi seuraamaan ilmakitaristeja tänä keväänä. Meneillään saattaa olla Another Doorin komea alkupuristus tai joku muu vasta löydetty hienous Fearragen viidakosta.