Pakahduttava lumo katoamassa? Mew’n häpeilemättömän pateettinen uutuus kuulostaa kömpelöltä

Mew
Visuals
Play It Again Sam

Visualsin avausraita Nothingness And No Regrets on niin tyylipuhdas paluu Mew’n hunajaisimpaan ilmaisuun, että joudun tarttumaan tuolin reunaan, jotten lähtisi lentoon. Laulun pakahduttavuus on tavoitehakuista ja jopa kiusallista, mutta myös lumoavaa. Oli aika, jolloin tällainen musiikki merkitsi minulle kaikkea.

Kappale kuvastaa hyvin koko albumia. Visuals on helppotajuisinta ja yksiselitteisintä Mew’ta vuosiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita yhtyeen karsineen ilmaisuaan. Mew soi edelleen häpeilemättömän pateettisena, kuin suuruutensa rajoja etsien. Kirkasotsaisessa yleisilmeessä on jotakin sympaattisen rehellistä.

Ydinosaamisensa äärellä Mew kuulostaa kuitenkin myös odottamattoman kömpelöltä. Kolossaaliset sovitukset tuovat lauluihin pikemminkin massaa kuin syvyyttä, ja äärimmäistä heleyttä tavoitteleva äänimaailma jähmettyy usein kylmäkiskoiseksi. Kokonaisuus pysyy hallinnassa silloin kun melodiat houkuttelevat pariinsa, mutta niiden pettäessä ilmaisu kääntyy itseään vastaan. Vaikka levyltä löytyy monta hienoa hetkeä, on se myös jollakin tavalla muovinen ja mitäänsanomaton.

Jälkimaku on auttamatta apea. Visuals nostaa Mew’n vetovoimatekijät esiin, mutta se myös hyökkää niitä vastaan. Onkohan aika ajamassa lopullisesti yhtyeen ohi?