PARKWAY DRIVE: IRE

PARKWAY DRIVE
IRE
Epitaph

Surffimetallistien viides albumi alkaa Destroyer-eepoksen hitaan melodisella vyörytyksellä ja jonkin verran erilaisissa tunnelmissa kuin edeltäjänsä Atlas (2012). Takaisin ruotuun, eli tiukan aggressiiviseen metalcoreen päästään heti kakkoskappaleessa Dying To Believe, joka muistuttaa, että parhaimmillaan Parkway Drive on enemmän corea kuin metallia.

Single Vice Grip tuo kasarivaikutteisia mullikuoroja Parkway Driven ankaraan ilmaisuun. Kuulostavat ihan kiintoisilta, mutta väkisin kaupallishakuisilta ratkaisuilta. IRE onkin noussut sekä kotimaassaan että esimerkiksi USA:ssa ja Saksassa korkeammalle kuin bändin aiemmat tuotokset – ilmeisesti kannatti. Kyseinen kappale sisältää myös levyn ensimmäisen syvällisesti mieleenpainuvan riffin. Niitä ei albumimitassa montaa ole.

Parkway Driven ongelma – joka korostuu bändin ankeahkoissa live-vedoissa – onkin kasvottomuus. En osaa sanoa mitään erityistä syytä, miksi juuri tämä bändi on kasvanut ja lukemattomat muut australialaiset metalliyhtyeet eivät. Ehkä salaisuus ovat ne surffitukat.