Arvio: Kun metalcoren evoluutio katkeaa – Parkway Drivea ei enää tunnista samaksi bändiksi

Parkway Drive
Reverence
Epitaph

Jo entuudestaan suhteellisen nimekäs australialaisyhtye Parkway Drive sai osakseen aimo annoksen huomioarvoa viidennellä albumillaan Ire (2015). Yhtye oli saapunut vedenjakajalle, jossa sen uran ehdottomasti paras albumi oli kuitenkin niin erilainen, että uran alkuajan ystävät eivät tunnistaneet bändiä samaksi. Jo Atlaksella (2013) alkanut rakenneuudistus kohtasi lakipisteensä, jonka myötä Parkway Drive oli melodisempi, tarttuvampi ja eritoten kompaktimpi kuin koskaan aiemmin.

Kun aiemmin huomattavasti säikeisempään mylläykseen keskittynyt metalcore-yhtye yksinkertaistaa konseptiaan näin kovalla kädellä, on sävellyskynän parasta olla terässä. Irellä vallinnut momentum näyttäisi jäävän yhden albumin mittaiseksi. Sinänsä oivallinen Reverence on kuin edeltäjänsä mielikuvituksettomampi versio, ja näin ollen katkaisee aussien tähän asti ylläpitämän jatkuvan evoluution kierteen.

Kuten edeltäjällään, Reverencelläkään ei ole mitään tekemistä menneen Parkway Driven kanssa, mutta siinä missä Ire murskasi kaiken tieltään tai hyppyytti mukanaan kuin viimeistä päivää, jää nyt jotain puuttumaan. Wishing Wells ei lyö hampaita lähdöstä kurkkuun kuten Destroyer, The Voidista ei ole uudeksi Vice Gripiksi ja The Colour Of Leaving on lopetusraidaksi melkoinen lässähdys, kun muistaa kuinka monumentaalinen A Deathless Song viime kerralla niputti paketin kasaan.