PAUL WELLER: Hit Parade

PAUL WELLER
Hit Parade
Universal

Lähes kolmekymmentä vuotta sitten Paul Weller julkaisi ensimmäisen seiskatuumaisensa. Punkin alkumaininkeihin sijoittuva, vihaisen riffin potkaisema In The City on huikea adrenaliiniryöpsähdys. Ajan hammas ei ole nakertanut tehoja The Jamin debyyttisinglestä ja kappaleen ensimmäinen lause palaa ikuisesti kirkkaalla liekillä: ”In the city there’s a thousand things I wanna say to you!”

Sanottavaa Wellerillä onkin riittänyt. Nyt julkaistava neljän cd:n kronologisesti etenevä kokoelma kattaa miehen koko uran singlejen a-puolet. The Jam ja The Style Council saavat kummatkin yhden levyn itselleen ja sooloura kaksi. Hengästyttävä 67 kappaletta sisältävä paketti on vakuuttava näyte viidenkympin ovea kolkuttelevalta ikimodilta.

Kokoelman ensimmäistä levyä kuunnellessa ei tarvitse ihmetellä, miksi The Jam yhä merkitsee ihmisille niin paljon. Weller oli varsinainen yhden miehen Lennon/McCartney suoltaessaan kiihkeitä klassikkosinglejä liukuhihnalta: Strange Town, Going Underground, Town Called Malice ja niin edelleen. Yhtyeen viimeinen single Beat Surrender ei häviä ensimmäisen palolle lainkaan, onpahan vain sofistikoituneempi. Yhä hienostuneempaan ja sliipatumpaan suuntaan Weller matkasi yhdessä Mick Talbotin kanssa perustamansa The Style Councilin kyydissä. Hajotettuaan The Jamin sen uran huipulla, koska koki yhtyeen rajoittavan itseään ja musiikillista ilmaisuaan, Weller oli valmis uuden ryhmänsä nimissä kokeilemaan kaikkea. Kakkoslevy onkin kansion mielenkiintoisin.

Vaikka The Style Councilin singlet ovat osaksi soundillisesti vanhentuneita, on materiaali vahvaa. Soul-, funk-, jazz- ja popvaikutteet usein yhdistettynä poliittisiin ja yhteiskunnallisiin teksteihin ovat oiva keitos. Long Hot Summer, My Ever Changing Moods, Walls Come Tumbling Down ja kumppanit eivät kalpene The Jamin tuotosten rinnalla. Lopuksi The Style Council kääntyi enemmän sisäänpäin, yleisön mielenkiinto lopahti ja levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta yhtyeen viimeistä, rohkeaa garage/house-vaikutteista levyä.

The Paul Weller Movement -nimellä julkaistu Into Tomorrow oli Wellerin ensimmäinen soolosingle. Huolimatta menneiden vuosien listamenestyksestä mies joutui julkaisemaan sen omalla Freedom High -levymerkillään. Kitaravetoinen psykedeliapala aloitti lähes kymmenen vuotta kestäneen yhteistyön tuottaja Brendan Lynchin kanssa. Jälki oli säkenöivää ja istui saumattomasti Britanniassa vallitsevaan, klassisen popin paluuta juhlivaan ilmapiiriin.

Above The Clouds kuulostaa siltä, miltä The Style Council olisi kuulostanut, jos olisi ollut olemassa 60-luvun lopussa ja Wild Wood on komea folkpala. Kaikki kolmannen soololevyn Stanley Roadin (1995) neljä singleä ovat hienoja ja tuovat ensimmäistä kertaa kunnolla esille Wellerin soulmiehen mittoihin kypsyneen äänen. Broken Stones on kaikessa pienimuotoisuudessaan kerrassaan upea!

Onnistuneista singleistä huolimatta ei voi välttyä ajatukselta, että Wellerin sooloura on miehen konservatiivisinta aikaa musiikillisesti. Uudistumista ei tältä Wokingin lahjalta maailmalle kukaan taida enää odottaa tai vaatiakaan. Taivaspaikka on tällä materiaalilla jo lunastettu.