PAUL WELLER: Days Of Speed

PAUL WELLER
Days Of Speed
Independiente

Jo yli nelikymppinen Weller on uransa kaikissa vaiheissa julkaissut tuotantoaan myös livelevyjen muodossa; Dig The New Breed, Home & Abroad Live, Live Wood. Nyt hän on ensimmäistä kertaa liikkeellä yksin. Days Of Speed on koottu Wellerin tämän vuoden "akustiselta" kiertueelta, missä hän esitti valittuja paloja rikkaasta tuotannostaan The Jamin ajoista tähän päivään. Mies on tunnetusti soittanut kitsaasti vanhoja klassikkojaan soolourallaan, joten nyt on oiva tilaisuus kuulla miten jopa yli 20 vuotta vanhat laulut istuvat hänelle nykyään.
Vanhin raita on alunperin All Mod Consilta löytyvä English Rose. Siitä käykin hyvin esille miten, hän on löytänyt ääneensä syvyyttä ja sielukkuutta mitä ei nuorella Paulilla vielä ollut. Weller tuntuu nauttivan melkein teinimäisen tekstin laulamisesta. Monille ehkä rakkain The Jamin lauluista eli That's Entertainment, josta levyn nimi on poimittu, saa hienon kohtelun. Palo on tallella, sanat syljetään ulos. Town Called Malice on hivenen vaisu, mutta ehkä odotukset ovat liian korkealla. The Style Council -aikojakin muistellaan: Down In The Seine ja Headstart For Happiness. Hienoa, hienoa.
Loput levystä ovat soolouran aikaisia kappaleita. Jos joku kuvittelee, että Weller on kadottanut biisintekotaitonsa tai sanottavansa on hän pahasti väärässä. Out Of The Sinking toimii hienosti riisuttuna rauhallisena versiona. Aikaisemmin kodittomien myymän The Big Issue -lehden mukana olleella flexillä julkaistu The Loved saa uuden elämän. Brand New Startilla Weller pohtii elämänsä suuntaa. Miehen soolotuotantoa kuunnellessa tulee tunne, että hän on vanhenemisen, lapsien ja avioeron jälkeen enemmän eksyksissä kuin nuoruusvuosinaan, kun kaikki oli mustavalkoisempaa.
Akustinen kitara ei ole Paul Wellerille se ominaisin soitin ja muutama kappale onkin aika rujoa soitantaa. Omimmillaan hän on sähkökitaralla esitetyssä Amongst Butterfliesissa, Steve Marriott on hallussa niin laulun kuin soiton puolesta! Lisääkin tavaraa olisi voinut olla. Olisikohan tämän pitänyt olla tuplalevy? Wellerin tuotanto on niin laaja, että kaikki jäävät pakostakin kaipaamaan omia suosikkejaan.
Minne seuraavaksi? Paul Weller on haastatteluissa kertonut viime aikoina kuunnelleensa paljon 70-luvun reggaeta. Toivottavasti se heijastuu myös miehen oman tuotantoon!