Vanha modi rauhan asialla – Paul Wellerin A Kind Revolution tulee lähelle kuulijaansa

Paul Weller
A Kind Revolution
Parlophone

Umpibrittiläisyydessään lähes nuoruuden idolinsa Ray Daviesin veroiseksi instituutioksi kasvanut Paul Weller julkaisi soolodebyyttinsä 25 vuotta sitten. A Kind Revolutionin myötä The Jam- ja The Style Council -veteraani on tehnyt enemmän studioalbumeita kuin vanhat bändinsä yhteensä. Taiteilijana vielä tänäänkin tinkimättömyyden perikuvasta käyvä Weller on matkan varrella tehnyt moneen suuntaan kurottuneita tyylillisiä kokeiluja, mutta nyt keskiössä ovat jälleen soulvaikutteet väkevillä funkripauksilla maustettuina.

Paul Weller kaipaa lempeää vallankumousta haalistumattoman intohimoisesti. Rauhan, myönteisyyden ja yhteisymmärryksen asialla oleminen ei välttämättä vaadi ruusunpunaista folkia eikä trippailevaa psykedeliaa. Woo Sé Maman purevan funkin rinnalla Long Long Road on Philly-soulin suuntaan jousitettuna balladina kuin Wellerin Let It Be. Ystävänsä Robert Wyatt vierailee She Moves With The Fayrellä laulajana ja trumpetistina ja One Tearin sielukkuus nettoaa Boy Georgen laulusta.

Laadukkaan tuotantonsa parhaimmistoon lukeutuvan ja soinnillaan lähelle kuulijaa tulevan A Kind Revolutionin lopuksi Paul Weller pohtii Noel Gallagherilta lainaamansa otsikon The Impossible Idea alla maailman ja oman elämän muuttamisen haasteellisuutta.