Sarjassamme kurjuuden maksimointia: mikä on mitättömyyden huippu? Ei nimettömyys, vaan nimen paikalla oleva pelkkä väliviiva. Jotakuinkin tällaista tarinaa tarjotaan tämän esikoislevynsä julkaisevan yhtyeen nimen selitykseksi.
Niukkuus on vallalla myös itse äänilevyllä, joka julkaistaan pelkkänä vinyylinä. Sur-Rurin kitaristi-laulajana ja kuvataiteilijana tunnettu Ville “Vilu” Vuorenmaa sekä muun muassa Sister Flosta tuttu Jarno Alho soittavat kahteen pekkaan apeaa, vähäeleistä musiikkia. Sen esittämiseen riittävät sähkökitara ja rummut.
Levyllä ei siis ole luvassa tarttuvia biisejä, hyvää fiilistä tai monikerroksisia sovituksia. Toisaalta on turhaa kikkailua alleviivata Pelkän Väliviivan vaikeutta. Vaikka toteutus on pelkistetty, ei se tarkoita, etteikö sisältöä olisi. Joko Vilun teksteihin on tottunut tai sitten ne ovat vuosien saatossa yksinkertaistuneet, sillä niiden maailmaa naiivisti mutta ei mitenkään vajakkina tarkkaileva havainnointi on pelkästään humaania.
Kun näillä säädöillä mennään, ei kukaan voita mitään, jos Pelkän Väliviivan yrittää väkisin luokitella. Siinä on bluesin juurevuutta, gospelin tunnustuksellisuutta ja rockin kapinaa. Silti se ei mahdu alkuunkaan näiden tyylien muotovaatimusten sisään. Oikeassa mielentilassa kuunneltuna kokemus on mieltä avartava. Väärässä levyä en suosittele kuunneltavaksi.
