Kun Pelle Miljoonan tuotantoon törmäsi ensi kertaa 90-luvulla, kesti kauan ymmärtää miehen vaikutus ja korkea asema suomalaisen rockin hierarkiassa. No, nyt esimerkiksi N.U.S.- ja 1980-kokoonpanojen merkitystä ei enää millään tekosyyllä voi kyseenalaistaa. Ensimmäistä kertaa tuntuu kuitenkin siltä, että Pöllöllä on annettavaa myös nykyhetkessä.
Pitkäaikainen Rockers laskettiin levolle ja tilalle astui astetta punkimpi trio,
jonka käskevä soitto antaa piutpaut vuosikymmenten vaihtumiselle ja muistuttaa maestron nuoruuden tunteenpaloa. Punkin kolmenkymmenen vuoden kehitykseen ei oteta mitään kantaa, vaan painava asia ilmaistaan jo alusta asti hyväksi havaituilla keinoilla.
Musiikillisesti rankkuudessa menee ohi nuorempi kollega jos toinenkin, mutta aiemmin julistukseksi luisunut kärjistäminen on tekstien tehokeinona nyt hemmetin toimiva. Työnarkomaniaa sairastavalle kansakunnalle Juppi flippas toimii toivottavasti Rankka päivä -elokuvaa mukaillen realistisena herätyksenä. Rinkkakansa tulee antaa huutia vanhempien rahoilla elämysmatkaileville cityhipeille. Melkoinen piikki Intiassa jatkuvasti laukkaavalta patukkapäältä. Eikä Pelle ole malttanut luopua toisestakaan rakkaudestaan, sillä tiukkaa tikkausta pilkotaan levollisilla reggae-paloilla.
Unabomber on karu matka nyky-Suomeen, jossa alistamisen ja joustamisen käsitteet ovat menneet pahasti sekaisin.
