Minulta kului Pelle Miljoonan merkityksen ymmärtämiseen kauan. Olin nähnyt herran Rockers-kokoonpanon kanssa useilla pikkufestareiden rekkalavoilla 90-luvun puolivälissä eivätkä miehen sanoma tai musiikki vakuuttaneet. Pesunkestävä hippi tuntui olevan täysin pihalla ja meininki oli löysää puunhalailua pahimmasta päästä. Moottoritie on kuuma, Tahdon rakastella sinua, Juokse villi lapsi ja muut vanhat hitit olivat toki tuttuja, mutta jo tuolloin niin toisessa todellisuudessa, että niitä oli vaikea yhdistää pahasti reliikiltä vaikuttavaan rastapöllöön.
Otti siis oman aikansa, että ymmärsin Petri Tiileksi 53 vuotta sitten syntyneen artistin naiivin mutta aidon maailmankuvan. Kyynisyys ei ole koskaan kuuluneet Pelle Miljoonan taiteilijakuvaan ja se lopulta onkin yhä voimissaan olevan hörhelön suurin vahvuus. Mies on Unabomber-bändinsä kanssa yhtä tosissaan kuin kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneellä Pelle Miljoona & N.U.S. -albumilla (1978), jonka taantumusta vastaan raivoava punk koskettaa edelleen.
Punk ja suomirock, joiden kehitykseen Pellen musiikki on kaikkein eniten vaikuttanut, ovat muuttuneet kolmen vuosikymmenen aikana niin asenteeltaan kuin rakenteeltaankin radikaalisti, mutta kantaisän vaikutus on pysynyt vuodesta toiseen mukana. Kuinka paljon vaikkapa Viimeinen syksy -levyn (1979) Gabriel kuulostaakaan Hassisen Koneelta tai lähes koko N.U.S.-nimellä tehty älämölö Kakkahätä-77:lta.
Olen kaunis sisältää alaotsikkonsa mukaisesti kaikki Pelle Miljoonan kolmen ensimmäisen levytysvuoden materiaalin. On hämmästyttävää, kuinka paljon Pelle on niinkin lyhyessä ajassa saanut aikaiseksi. Tosin romanttisempaa ja kevyempää linjaa suosineesta Tumppi Varosesta Pelle sai ahkeran aisaparin jo varhaisessa vaiheessa. Muutkaan tiuhasti vaihtuneiden bändien jäsenet eivät jääneet toimettomiksi ja niinpä Viimeisellä syksyllä ei ollut enää maestron säveltämiä kappaleita kuin yksi.
Boksin ja sen perimmäisen idean takana on vain yksi pulma. Vaikka definitiivisessä lootassa onkin julkaisematonta ja harvinaista matskua sekä piiloon jääneitä albumiraitoja, tämänkin julkaisun selkärankana toimivat ne iänikuiset itsestäänselvyydet. Tuhansissa kaljakuppiloissa marinoidut, karaokeilloissa pahoinpidellyt ja tyylittöminä covereina versioidut Pelle-klassikot. Lisäksi ykköslevyn N.U.S.-materiaali julkaistiin hiljattain omana uudelleenjulkaisunaan. Kiusallista vaikutelmaa tukevat myös boksin kirjasen tarinat levytyksistä ja hassuista sattumuksista vuosien varrelta, jotka ovat tulleet erittäin tutuiksi vähänkään miehen uraa seuranneille.
Vähemmän intohimoisille kuulijoille kelpaa varmasti esimerkiksi Stoori-kokoelma (1995), joka keskittyy nimenomaan Pellen varhaistuotantoon. Toisaalta, tosifaneillehan tällaiset boksit on aina suunnattu.
