Levyarvio: Matka maailman ympäri Pelle Miljoonan kanssa – Uusi kokoelma-albumi helpottaa reissuun haikailevia

Arvio julkaistu Soundissa 1/2021.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Pelle Miljoona
Laulu kiertää maailman (Korona-special)
Stupido

Ahkeran maailmalla reissuamisen inspiroimista lauluista koottu ja koronan ansiosta syntynyt Laulu kiertää maailman lähtee liikkeelle kaukaa mutta samalla läheltä. Tuplamittainen kokoelma starttaa 40 vuoden takaa, mutta Sienipilven varjossa -rauhankiertueella kuullun projektiluontoisen Pelle Miljoona & Avoimet Ovet -yhtyeen Rakkaudesta elämään -albumilta (1981) poimittu Euroopan valot ei ole kadottanut puhuttelevuuttaan.

Mahdottomankin tuntuisissa maailmankolkissa vaeltaneen Pelle Miljoonan kokemukset kuvautuvat lauluissaan pääosin yksittäisten ihmiskohtaloiden kautta. Ajallisesti aina viimevuotiseen Lennä haukkani Memed -kappaleeseen saakka ulottuvan valikoiman perusteella Pelle Miljoonan sydän sykkii jopa varttuneen hipin ilmeisintä matkakohdetta selkeämmin Etelä-Amerikalle. Epämiljoonaisimman paikan maailmaa kiertävä laulu löytää yökerhoista jazzia sykkivästä suurkaupungista.

Laulu kiertää maailman on värikäs laulukokoelma, joka soveltuisi oppimateriaaliksi peruskoulun monikulttuurisuuden tunneille. Maiden, kansojen ja jumalien suurena sulatusuunina maata on hyvä kiertää kun se on taas mahdollista ja kun muutakaan kierrettävää ei ainakaan toistaiseksi ole.

Lisää luettavaa