PELLE MILJOONA UNITED: Elävänä Vastavirrassa

PELLE MILJOONA UNITED
Elävänä Vastavirrassa
Vastavirta-julkaisut

Näin riemastuttavan reilu ja rapea punkmeininki voi syntyä vain Pispalan Vastavirrassa. Toki tohkeissaan melskaava United-trio on myös erinomaisen hyvässä iskussa. Tumppi ja Pelle jakavat laulu- ja komppivastuun, mutta Melakin pääsee terävän voimaperäisen kitaranryminän ohella kailottamaan mukana. Tuttavalliset välispiikit kielivät hyvästä yhteishengestä bändin kesken kuin myös luotettavan faniyleisön seurassa.

Konsertti kaasuttaa sumeilematta käyntiin Eddie And The Hot Rods -klassikolla Lähdetään kiitämään, minkä jälkeen linjataan annos oivia 1990-luvun poimintoja. Soittojen sävy sähköistyy lähes hippimeiningiksi, kun peräkkäin kuullaan parin vuoden takainen Rakkauden karavaani ja Hair-musikaalista punk-coveriksi päätynyt Lanka palaa. Välillä bändi kylvää sekaan myös alkupunkin siemeniä kuten Peaches-bassokulkua tai Blitzkrieg Bopin huudatusta.

Kun ajankohtainen Isäntä vei tehtaan pois on vedetty, seuraa neljän biisin Moottoritie-putki, ilman keikan rytmiin sopimatonta nimibiisiä. Loppuniitiksi vielä varhaisimmat avainiskut Olen työtön sekä Väkivalta ja päihdeongelma.