Näillä mailla on uudenlaista Pepe Ahlqvistia ainakin kahdessa mielessä. Omista sävellyksistä ja Timo Kiiskisen ja Teppo Nuorvan tulkitsijansa suuhun hyvin istuvista teksteistä koostuva albumi on Ahlqvistin ensimmäinen äidinkielinen levykokonaisuus. Toisen erityispiirteensä levy paljastaa vasta biisien soitua. Sillä ei kuulla pihaustakaan huuliharppua.
Olli ja Janne Haaviston sekä Pekka Gröhnin kaltaisten tyylittelijöiden kanssa työstetty albumi on lähes samettisen pehmeää ja sofistikoitua mutta silti ihailtavan pelkistettyä soitantaa. Eläneestä äänestään huolimatta Pepe Ahlqvistin blues ei ole tällä kertaa karheaa vaan vahvasti soulpitoista tunnelmointia. Blueskonkareiden rujouden sijasta musiikki on hengeltään lähempänä Solomon Burken loisteliaan Don’t Give Up On Me -albumin (2002) herkkyyttä.
Osin nostalginen ja vapauden kaihoinen avausraita Heittelin leipää on kuin Otis Reddingin (Sittin’ On) The Dock Of The Bay -klassikon kaukainen sukulainen. Mun poikani mun kruunautuu Ahlqvistin purevalla blueskitaroinnilla ja Pentti Lahden puhaltimet siivittävät Soitan sen pois -biisin levyn jazzahtavimmaksi esitykseksi. Kotiseutuherkistelyn lailla soiva Asikkala hoituu ilman sanoja akustisella kitaralla ja Olli Haaviston dobrolla.
Näillä mailla on seesteinen ja kypsä laulukokoelma, jonka blues piilee sielussa ilman tarvetta minkäänasteiseen alleviivaamiseen.