PINK FLOYD: Echoes – The Best Of Pink Floyd

PINK FLOYD
Echoes - The Best Of Pink Floyd
EMI

David Gilmouria kun ei taideta enää saada sillä kuuluisalla kirveelläkään tekemään mitään 35 vuotta sitten perustetun Pink Floydin nimissä, täytyy levyfirman keksiä muita rahastuskikkoja. Ilmeisesti bändin uusimmista visuaalisesti suurieleisistä konserteista ei ole enää arkistossa yhtään useamman kameran tallennetta, kun mitään DVD-aikaan sopivaa "valitse itse oma kuvakulmasi" -tyylistä hölmöä pakettiakaan ei ole joulupukin konttiin tarjolla.
Pink Floydin lihavia ja laihoja aikoja kunnioitetaan vuoden 2001 parhaana markkinakautena kokoelmalla nimeltä Echoes, jonka biisilistasta sopiminen oli lähellä hajottaa nekin vähät, mitä tästä hetkittäin suhteellisen innovatiivisesta yhtyeestä enää on jäljellä. Mitään varsinaista uuttahan tämä kahden cd:n kooste ei suinkaan esittele, ellei The Wallin soundtrackin uumenista kalastettua raitaa When The Tigers Broke Free tai Storm Thorgersonin taas kerran suuruudenhullua kantta lasketa mukaan. Ei-kronologinen järjestys tekee paikoin tepposet, ensimmäsitä kertaa kun upea Hey You (The Wall, 1979) saa peräänsä ei-niin-upean Maroonedin (The Division Bell, 1994). Herkkua tulee tosin aivan kokoelman lopussa, kun uuden Pink Floydin kiistatta paras biisi, jylhä High Hopes (The Division Bell, 1994), sulaa Syd Barrettin superpölhöön rallatukseen Bike (The Piper At The Gates of Dawn, 1967). Termille "jukstapositio" saa harvoin näin hersyviä määritelmiä.
Mutta kyllä se nyt vaan on sillä lailla, että tämän tuplan ostamista kannattaa alkaa harkita vasta sitten kun hyllyssä asuvat ainakin The Wall, The Dark Side Of The Moon, Animals, A Saucerful Of Secrets ja Roger Watersin Amused To Death sekä konserttitallenteet Pulse ja Is There Anybody Out There? – The Wall Live 1980-81 sekä keikkaleffa Live At Pompeii. Ne ovat sentään asiastaan välittävien artistien itse suunnittelemia hienoja kokonaisuuksia. Eli pisteet musiikille, ei paketille nimeltä Echoes. Roger Watersin keväistä konserttia odotellessa…