POETS OF THE FALL: Signs Of Life

Pressitiedotteen toteamus, että "yhtye on syntynyt vuosien musiikinkirjoittamisen, soittamisen ja jamittelun tuloksena" kuulostaa nykyisenä pikapopstara-aikana perin lohdulliselta. Vielä hienompaa on todeta, että Poets Of The Fallin musiikista kaikuu varmuus, jota ilman mainuttuja reunaehtoja olisi tuskin voitu saada aikaan.

Kun bändin soittajien musiikkimieltymykset ulottuvat rockista irlantilaisuuteen, jazzahtavuuteen ja industrial-linjalle, on lupa odottaa jotain Akvavitixin taikajuoman kaltaista seosta. Ja varsin maukas mahtikimara Signs Of Life onkin. Ilahduttavinta on huomata, että trion paras valtti on vahva biisimateriaali, jota tiedotteen mukaan on valmiina runsaasti. Fillereitä levyltä ei löydy ja varsinainen onnenpotku bändille oli Max Payne 2 -tietokonepeliin päätynyt voimaballadi Late Goodbye, joka on tehnyt yhtyettä tunnetuksi miljoonille.

Ja tuskinpa he pettyvät pitkäsoittoon, jonka päätösbiisi Sleep on vähintään saman tason värinäslovari. Bändin rockvaikutteet tiivistyvät reippaimmin raidalla Don´t Mess With Me, vaikka sekään ei edusta perinteisen suoraviivaista rockia vailla muita aineksia. 3 AM alkaa ovelalla U2-kitaraintrolla ja yleisesti ottaenkin bändin soinnin voi sanoa olemman lähempänä areena- kuin klubitasoa, mikä ei suinkaan ole moite. Ja vaikka vokalisti Markon äänessä saattaa havaita sävyjä tietyistä amerikkalaisyhtyeiden keulakuvista, mikään klooni saati jäljittelijä hän ei kuitenkaan ole.

Pelimaailman kautta tapahtuneen puskaradiomainonnan tietäen, Poets Of The Fallista voi hyvin veikata seuraavaa tunnettua suomalaisbändiä maailmalla. Mutta kävi niin tai näin, Signs Of Life on joka tapauksessa yhtyeeltä hieno avaus.