Kun yhtyeen läpimurto tapahtuu niinkin lapsellisesti kuin tietokonepelin ääniraidalla, ennakkoluuloja ei tarvitse varta vasten herättää. Pian kymmenvuotias Poets Of The Fall on kuitenkin luonut menestyksekkään uran ensialbumistaan Signs Of Life (2005) lähtien. Bändin levyt ovat myyneet platinaa tai vähintään kultaa ja tämä viides pitkäsoitto liittyy mitä todennäköisimmin tähän ketjuun.
Jostain oudosta syystä vaihtoehtoisenkin rockin edustajaksi mainittu Poets Of The Fall luo ajatustensa temppelille massiiviset ja äänekkäästi rockaavat puitteet. Toimintansa tiukasti omissa käsissään pitävä yhtye on sikäli erilainen indiebändi, että se tekee väkevine riffeineen ja kertosäkeineen äärimmäisen tehokkaaksi designattua yleisrockia. Musiikkia, jossa kaikki on periaatteessa moitteetonta ja kohdallaan mutta joka ei juurikaan herätä tunteita.
Temple Of Thoughtilla yhtye asettuu tukevasti rockin keskitielle vähemmän metallisena kuin HIM ja vähemmän poikamaisena kuin The Rasmus. Onnekkaammassa maailmassa Marko Saareston ja kumppaneiden sulavasti näytellyltä vaikuttava dramaattisuus olisi sellaisenaan stadionkelpoista.
Taitavasti tehdyn mutta samalla tuskastuttavan levynsä loppuun Poets Of The Fall on jättänyt tekstiltään niukan ja soitoltaan virkistävästi revittelevän The Happy Songin, joka poikkeaa täytebiisin luonteestaan huolimatta edukseen kaikesta edellä kuullusta.
