PORCUPINE TREE: The Incident

Arvio julkaistu Soundissa 8/2009.
Kirjoittanut: Jukka Kangasjärvi.

Alussa on tyhjästä ilmestyvä tiesulku, vankka äänipanssari. Se toistuu pari kertaa, hetken päästä vielä uudestaan, yskäisten käyntiin sisäistä matkaa, kun ulkoinen tie ei kerran vie minnekään.

Arvio

PORCUPINE TREE
The Incident
Roadrunner

Alussa on tyhjästä ilmestyvä tiesulku, vankka äänipanssari. Se toistuu pari kertaa, hetken päästä vielä uudestaan, yskäisten käyntiin sisäistä matkaa, kun ulkoinen tie ei kerran vie minnekään. Levyn kansi on mukaelma Hitchcockin Psykon kuuluisasta stillkuvasta, jossa säikky Norman Bates torjuu kädellään kammoa.

Steven Wilson on saanut idean välikohtauksen teemaan juututtuaan liikenneruuhkaan tiellä sattuneen onnettomuuden jäljessä. The Incident on Porcupine Treen kymmenes albumi ja ainakin bändin viime vuosien levyjä astetta haastavampi, hitaammin, jopa tahmeasti syvistä vesistään avautuva kokonaisuus. Lazarusin (joka yhdessä biisissä kiteytti taidokkaasti jotain, mitä etsiessään Coldplay turhautuu kokonaisessa tuotannossaan) kaltaista keidasta ei ole tarjolla.

Tarjolla on sen sijaan pelkistymistä. Edellisen Fear Of A Blank Planetin (2007) vastaisesti kunniavierailijoita ei ole mukana. Nelikko hoitaa kaiken itse, jälleen myös tuotannon.

The Incident koostuu 55-minuuttisesta nimiteoksesta, joka jakautuu 14 keskenään varsin epätasaiseen osaan. Sopan hämmennykseksi lisälevyltä löytyy neljä omaehtoista biisiä. Jo itse teemakokonaisuudenkin hahmotus on raskasta työtä. Wilson käyttää lyriikoissa uhkarohkeaa otetta: minämuotoista kokemusta, mutta eri ääniä, jotka kertovat eriasteisten välikohtausten jättämistä jäljistä – elämästä, joka ei palaa ennalleen. 



Mukana on myös Wilsonin omaa taustaa. Ilmeisin esimerkki on raidoista pisin ja kokonaisuuden keskellä ikään kuin uuden elämän aloittava Time Flies, jonka alussa nyt 41-vuotias Wilson puhelaulaa syntyneensä Sgt. Pepperin ja Are You Experiencedin vuonna. Trivialuettelon vaara on kiusallisen lähellä, mutta väistyy vaivihkaa taka-alalle kunnon nostalgisen popharhan tavoin. 


Silti The Incident lupaa enemmän kuin antaa. Osaset herättävät mielenkiinnon, mutta jäävät pikemminkin aihioiksi, harhailemaan suhteessa toisiinsa. Sillä, että vatsa ei täyty vaan menee sekaisin, on luonnollisesti myös oma tyhjentävä viehätyksensä.

 

Sekä edellisellä Porcupine Tree -albumilla (Fear Of A Blank Planet, 2007) että maaliskuussa ilmestyneellä Insurgentes-soololla on runsaasti vierailevia tähtiä. Steven Wilson, linjasitko The Incidentin jo etukäteen tietoisesti bändilevyksi?

– En. Eikä noillakaan levyillä ollut mitään tiukkaa suunnitelmaa. Näiden juttujen tiukka lukkoon lyöminen on vähän älytöntä. Sillä ottaisihan se päähän, jos päättäisin pärjätä ilman vieraita ja sitten Jimmy Page tai Jeff Beck tulisi baarissa kertomaan, miten haluaa vierailemaan seuraavalle Porcupine Tree -levylle!

Ilmoitit loppuvuodesta 2007, että ”taiteilijan vastuulla on nostaa peili ihmisten eteen. Taiteilija on heijastaja, ja mielestäni vain sitä”. Mikä on muuttunut, koska The Incident perustuu pitkälti subjektiiviseen näkemykseesi maailmanmenosta?

– Enpä ole asiaa noin ajatellut. Teemathan ovat edelleen aika tavalla samoja kuin Fear Of A Blank Planetillä. Informaatiotulva kammottavine uutiskuvineen, ihmisten vieraantuminen toisistaan ja jopa omasta elämästään…

– Näen albumit selvästi saman jatkumon osina. Mutta perspektiivi on nyt todellakin toinen. Vaistonvarainen vastaukseni kuuluu, ettei mitään isoa tietoista muutosta ole tapahtunut.

Albumin kylkiäisenä tulee neljän biisin ep. Eikö houkutellut jättää sitä Blank Planetin jatkeeksi julkaistun Nil Recurringin tavoin jemmaan myöhempää julkaisua varten?

– Jos kirjallinen vertaus sallitaan, The Incident on romaani ja ep:n biisit novelleja. Ne ansaitsevat päivänvalon, vaikka eivät sopineetkaan ‘song cycleen’ nimeltä The Incident. Lisäksi vierastan ylipitkiä cd-albumeita, joten halusin ne fyysisestikin eri levylle. Ja nyt ei tarvinnut jättää hyllylle mitään, koska meiltä ilmestyy ensi keväällä live-dvd. Tallensimme Hollannissa pari keikkaa Blank Planet -rundilla. Hyvä yhteistyökumppanimme, ohjaaja Lasse Hoile, työstää parhaillaan settiin kaikenlaisia bonuksia.

Arvio: Jukka Kangasjärvi
Haastattelu: Petri Silas

Lisää luettavaa