PRIMAL FEAR: Devil´s Ground

Sakemanniryhmä on julkaissut neljä studiolevyä, joilla on käynyt selväksi, mistä Primal Fearissa on kysymys. Bändin luomat suuntaviivat noudattavat tuttuja linjoja, joista löytyy yhtäläisyyksiä yhtyeen jäsenten aiempiin töihin. Pääpaino on basisti Mat Sinnerin ja laulaja Ralf Scheepersin entisissä yhtyeissä. Bändin tuorein jäsen eli Annihilatorissa aiemmin vaikuttanut kanadalaisvahvistus Randy Black ole vielä saanut tuoduksi omaa kädenjälkeään näkyvästi esille kokonaisuuteen.

Primal Fear on periaatteessa tanakkaa sakumetallia, jossa ei ole unohdettu voimakasta riffitehtailua eikä tanakkaa asennetta. Periaatteessa yhtye saa jopa herätetyksi innostuneisuutta, mutta loppupeleissä Devil´s Ground on niin ikään sellainen levy, jolla ei ole loppujen lopuksi paljon annettavaa.

Primal Fearin johtokaksikon menneisyydestä kumpuava ristisiitos vie tunnelmat jonnekin Judas Priestin suuntaan silloin, kun mestarit ovat keskinkertaisimmillaan. Yhtyeen ongelmaksi on näköjään muodostunut se usein kaivattu äärimmilleen viety viimeistelyn tarve, sillä jälleen kerran Primal Fearin sävellykset jäävät puolitiehen synnyttämättä sen väkevämpiä tunteen kuohuja.

Bändi kuitenkin paikkaa paljon tuotannollaan, sillä Devil´s Groundin soundit ovat kohdallaan ja peittävät paljon sävellysten sisäisiä puutteita. Tämä on kuitenkin siinä mielessä petollista, että yhtye koittaa harhauttaa hyväksymään ne puolivillaisetkin ratkaisut, joissa se koittaa päästä sisään keittiön kautta.

Devil´s Ground aiheuttaa hieman ristiriitaisia tuntoja, koska yhtyeellä on selvästi homma hanskassa ja bändin tuotoksista nauttisi mielellään, mutta se sisäinen liekki lepattaa perin vaatimattomasti ja yskähdellen. Primal Fearilta on lupa odottaa enemmän, mutta vielä(kään) yhtye ei ole saanut aikaan maan vavahtelua synnyttävää levyä.