Sisäavaruuden saarnamies ja psykoosin käärmeöljykauppias Profeetta parantaa uudella levyllä otettaan merkittävästi olemalla vielä hiukan oudompi kuin aiemmin. Tämä levy on monien
Ville Pirisen tekeleiden ohella hieno esimerkki siitä, miksi ”Oletko tosissasi?” on täysin turha kysymys ja miten huumori voi olla tärkeässä ja vaikeasti määriteltävässä roolissa, kun asioita tehdään kaikella asiaankuuluvalla vakavuudella.
Tämä on Suiciden synanihilismiä ja Jan Hammerin Miami Vice -juppikiiltoa yhdistettynä tönkkösuolattuun heavyjunttaukseen, joka ammentaa samasta köpöisestä kaivosta kuin Circle ja juustoisiin tranceriffeihin, jotka kuulostavat käsityöltä, sellaiselta sukalta josta hapsottaa langanpäitä. Kaikkea maustetaan videopelisoundeilla ja kuplivilla synarumpufilleillä. Uusi Maailmanuskonto on vihdoin löytänyt Profeetan oikean äänen.
Lyyrisesti Profeetta operoi samoilla alueilla kuin aiemmilla levyillä, eli keskiössä ovat kosmoksen rakenteet, hallusinaatiot, henkiset ja yliluonnolliset (vai ovatko ne sitten luonnollistakin luonnollisempia?) kyvyt sekä pyhät
visiot. Heittoja joihin tarttua riittää: ”Kaikki on totta.”