REKKU RECHARDT: Snakecharm

REKKU RECHARDT
Snakecharm
Wolfgang

Kun Rekku Rechardt liittyi Wigwamiin 1970-luvun puolivälissä, yhtyeen sointi muuttui lähes yhdessä yössä. Kitaratta operoineen bändin uuden kokoonpanon nokkamieheksi nousi terävä kepittäjä, joka oli myös oiva biisintekijä. Ja vaikka Rechardtin kitara ei laistanut hard rock -sävyjäkään, hänen Pig Storm -instrumentaalinsa jäi kuitenkin tuolloin raskaassa sarjassaan kummajaiseksi.

Kelataan 30 vuotta eteenpäin: Snakecharm paljastaa, että raskas rock laajemminkin kuuluu kitaristin intohimoihin. Raskasta riffittelyä löytyy yllin kyllin, sen vastapainona mutta myös tukena kuullaan Marika Liuskin kuulasta laulua. Rechardt sooloilee välillä sydämensä kyllyydestä, kuten soolokitaristin voi kuvitella levyllään tekevänkin. Jälki on vankkaa, joskaan ei yhtä persoonallista kuin Wigwamin riveissä.

Levyllä kuultava kvintetti hoitaa hommansa moitteetta, eikä koko levy sentään paini superraskaassa sarjassa. Eteerisempää puolta edustaa ilmava Flying. Sleeping In The Desert puolestaan on puhdasta riffimaalailua ja tuskinpa proge-osaston kannattajatkaan osattomiksi jäävät.

Snakecharm täyttää myös erään tärkeän soololevyn kriteerin: sillä esiintyvä artisti ei kuulosta juurikaan samalta kuin varsinaisessa yhtyeessään.