Retropopin uutta levyä ei ole helppo kuunnella alusta loppuun. Kevyttä elektronista popmusiikkia esittävä lempääläisyhtye taiteilee kolmannella albumillaan parisuhteiden, söpöilyn ja arkirealismin välimaastossa, toisinaan lapsenomaisesti, toisinaan lapsellisesti. Epätasaisuus vaivaa, välillä jopa raivostuttavalla tavalla.
Hyvänä puolena voi pitää sitä, että yhtyeen kappaleista vastaava Tommi Ojala osuu muutamaan otteeseen hittisuoneen. Singlenä ilmestynyt Moraalinvartija onnistuu melankolisen tunnelmansa ja tarttuvan kertosäkeensä ansiosta, ja Prodigyltä synakuvionsa lainaava Vihdoin syytä juhlaan poppailee irtonaisesti. Samoin tekee ysäridanceen päin kumartava Valmis uuteen nousuun.
Silti välillä on vaikea saada selkoa siitä, mitä Retropop haluaa olla. Sellaista miestä, Lähti lapasesta ja Stadiin kuulostavat sävellyksinä yksinkertaiselta lastenmusiikilta ja niiden sanoituksista tulee ikävän vaivaannuttava olo. ”Kalliosta kaksio, miehiäkin tapasin / oli pössis mainio, stadin tyylin bonjasin” ei suoranaisesti nouse vuoden maineikkaimpien poplyriikoiden joukkoon. Retropop saattaisi hyötyä ulkopuolisesta, riittävän kriittisestä tuottajasta.
Saila Ojalan iskelmällinen lauluääni toimii mukavasti pieninä annoksina, vaikka nyansseja jääkin albumimitassa kaipaamaan.