REVEREND BIZARRE: So Long Suckers

REVEREND BIZARRE
So Long Suckers
Spikefarm

Se on nyt täytetty.

Kun Länsi-Suomen kieroutunut pappiskolmikko lähtee, se lähtee komeasti: vaivaiset seitsemän biisiä, joilla on kestoa keskimäärin rapiat kahdeksantoista ja puoli minuuttia. Eikä siinä ole kysymys itseisarvosta, vaan kaikki on tarpeellista.

Yhtyeen jäähyväiset on saanut suorasukaisen otsikon, mutta sisältökin kaataa niskaan jälleen kerran ääritylyjä aineksia. Reverend Bizarre kunnostautui bändinä, jonka genreuskollisuus ainakin ulospäin vaikutti lähes fanaattiselta. Bändin doomiakin doomimpi doom oli alkumetreillään lähes laahaavan hidasta tylytystä kaikille aisteille, mutta eipä jäähyväislevyltäkään yhtyeen mainostamaa huumoria helposti löydä.

Tällä levyllä Reverend Bizarre astuu ehkä pikkuisen monipuolisemmille linjoille, mutta ilmaisun laajeneminen on tuonut mielenkiintoista höystettä sävellyksiin. Ja jos joku vetää asiasta herneen nenään, niin ehkä se sitten on bändin tarkoittamaa huumoria. Ryhmä ei ole viimeisellä levyllään aivan yhtä leimallisen synkkä kuin debyytillään In The Rectory Of The Bizarre Reverend (2003) ja jossain määrin sen seuraajalla II: Crush The Insects (2005), mutta sen sivallukset tekevät kirpakasti kipeää.

On selvää, että Reverend Bizarre astuu säveltäjinä ja sovittajina suurimman askeleensa. On ikävää, että ura jää tähän kolmanteen levyyn, vaikka alun alkaen suunnitelmissa oli viiden levyn mittainen taival. Yhtyeen ura on ollut musiikillisessa mielessä huikea. Oikeastaan ei edes halua ajatella, miten huikea se olisi ollut kahden levyn päästä. Spekulaatio on kuitenkin turhaa. So Long Suckers on hieno kruunu bändille, eikä täydellisestä saa enää täydellisempää.

Kaipaus on syvä ja sammumaton.