Miamin rooli on huumausainekaupassa strateginen, koska se on satamakaupunki. Karismaattinen vaikkakin hitaanoloinen Rick Ross kehittelee levyminäänsä tätä taustaa vasten. Räjähdysherkän tuotannon (muun muassa Cool & Dre, DJ Toomp ja Jazze Pha) ansiosta hänen pakottamaton mutta arvovaltainen, röyhkeä läsnäolonsa suorastaan räiskyy.
Rick Rossilla on välittömyys puolellaan, mutta hänen hahmonsa jäävät ontoiksi ja kerronnallisuus puolitiehen, eikä tekstistä lohkea peilattavaa kuin hetken huumaan. Port Of Miamin videolla hän valistaa katsojaa sillasta, joka erottaa railakkaan Miami Beachin sillan toisella puolella tapahtuvasta todellisuudesta, ”aidosta Miamista”, jonka sanansaattajaksi hänet on nimetty. Hän tasapainoilee keskellä, mutta lipsuu jatkuvine auto- ja huumeviittauksineen Beachin puolelle: Port Of Miami kehystää kapean aihepiirin ansiokkaampien kirjoittajien luomin keinoin, jotka eivät heijasta sen enempää agendaa kuin mielikuvituksellista saati pohdiskelevaa otetta. Vetävästi tuotettu levy on 80 minuutin mitasta huolimatta helposti hallittava ja palkitseva yksitasoisuutensa takia.