Vuonna 1979 debyyttialbuminsa julkaissut Rickie Lee Jones lukeutuu asemansa jo kauan sitten vakiinnuttaneisiin laulaja-lauluntekijöihin. Jonesin rockin, soulin ja jazzinkin aineksia sisältävä musiikki on alusta lähtien nauttinut mittavaa arvostusta. Taiteellisesta vapaudestaan kiinni pitäessään Jones on ollut kuin Joni Mitchellin bluesimpi ja maanläheisempi sukulaissielu.
Tällä levyllä Rickie Lee Jones on ottanut laulujaan yhdistäväksi konseptiksi Jeesuksen sanojen ja ajatusten siirtämisen tähän päivään istuviksi. Gethsemane, Donkey Ride, 7th Day ja Road To Emmaus kielivät jo nimillään levyn aihepiiristä. Albumin paljas ja akustista kitaraa runsain mitoin viljelevä soundimaailmakin korostavat kappaleiden introverttiä olemusta. Ikävä yllätys kuitenkin on, että aivan liian monet levyn lauluista harhailevat ympäriinsä tai polkevat yhtä päämäärättömästi paikoillaan.
Albumin terävimmäksi raidaksi erottuu rupisen kitaran karheuttama ja suistomaisen juureva Tried To Be A Man. Biisi palauttaa samalla mieleen ensitapaamisen Rickie Lee Jonesin kanssa hänen poseeratessaan silloisen miesystävänsä Tom Waitsin Blue Valentine -albumin (1978) kansissa.