Pimeä saari on Risto Juhanin ensimmäinen albumi sitten vuonna 2007 ilmestyneen ja parhaimmillaankin tylsähkön Luuranko-debyytin. Vaikka Pimeä saari on edeltäjäänsä parempi levy, kärsii se silti pahoista lastentaudeista.
Sovituksellisesti rikkaat biisit kuulostavat paikoin liiaksi pastisseilta Risto Juhanin omista vaikutteista. Elliott Smithin laulukirjasta lainattu Muistoja rakkaudesta toimii tästä räikeimpänä esimerkkinä. Yksikään levyn kappaleista ei nouse tarpeeksi esille, eikä Risto Juhanin hento lauluääni varsinaisesti tuo syvyyttä vähiin mukiinmeneviin kappaleisiinkaan. Levyn päättävässä Muukalaisessa tosin on ihan kiva sähkökitarariffi.
Pimeä saari on varmasti tekijälleen merkittävä ja vaikeasti syntynyt levy, mutta vähäeleisyydessäänkin vaivaannuttava ”herkkä” ylitulkinta ja epämääräisestä synkkyydestä kertovat sanoitukset voisivat olla tuhannen muun cityfolksterin kynäilemiä. Albumi joka tapauksessa herättää omalla oudolla tavallaan yhden kysymyksen – en edelleenkään ole varma onko levy liian puhtoiseksi hinkattu vai keskeneräinen.